12/31/2016

Hyvää uutta vuotta


Tässä tunnelmia eiliseltä illalta. Tämä päivä sitten onkin mennyt Alonson kanssa kotona. Alonso pelkää raketteja, joten en ole moneen vuoteen voinut tehdä sen kummempia uuden vuoden suunnitelmia. Yleensä olemme menneet vanhemmilleni raketteja pakoon, mutta tänä vuonna koitamme olla kotona. Telkkari on täysillä ja pyykinpesukone ja tiskikone huutavat. Kovimman paukkeen aikana olen imuroinut. Mahdollisimman paljon vaan häiriöääniä. Onneksi tähän mennessä kaikki onkin mennyt hyvin, lukuun ottamatta lenkkeilyä viiden aikoihin, kun joku jo pamautteli raketteja. Se siitä lenkkeilystä.

Blogi on joulukuunkin ajan ollut hiljainen. Joulukuun alussa sain uuden kannettavan itselleni ja huomasin, että Macin käyttöjärjestelmä onkin aivan erilainen kuin Windowsin, mikä onkin sitten tuottanut ongelmia. Tähän yhdistettynä vielä joulun kiireet, niin blogin kirjoittamisesta ei ole tullut mitään. Tänään olen käyttänyt monta tuntia siihen, että miten saan tuotua kuvia kamerasta kannettavaan ja käsiteltyä kuvia. Vieläkään en niitä kunnolla osaa, mutta sain kuitenkin tämän postauksen tehtyä. Onneksi tammikuussa kiireet helpottavat ja saan keskittyä tähän Macbookin käyttämiseen ja blogin kirjoittamiseen.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille ja palaillaan ensi vuoden puolella!



P.s. Jos ruudun takana on joku, joka osaa käyttää Macbookia, niin saa ottaa yhteyttä. :)



11/27/2016

NYX on saapunut Mikkeliin


Pakko vinkata teille, jos ette ole vielä sattuneet huomaamaan, että NYXin tuotteita saa nyt myös Mikkelin Sokokselta. Suosittelen kokeilemaan. Minusta niissä on hinta-laatusuhde kohdallaan. Kuvassa ovat tämän hetkiset lempparini: Dream Catcher -luomiväripaletti 03 Stormy Skies, Butter gloss sävyssä 05 créme brulee ja Wonder Stick sävyssä 01 light/medium. Tuosta korostus-varjostuspuikosta lupasin teille joskus kertoa mielipiteeni. Korustus eli vaaleammasta päästä en tykkää. Itselläni on pintakuivaiho ja tuntuu että väri oikein takertuu ja korostaa kuivuneita kohtia. Mutta tummasta päästä tykkään. Sillä saa tehtyä helposti kevyet varjostukset kasvoille. Minusta paljon helpompi vielä käyttää kuin puuterimaiset varjostustuotteet. Suosittelen kokeilemaan.

Onko teillä suosikkeja NYXin tuotteista?


11/25/2016

Alonso 5v ja kuulumisia



Hei pitkästä aikaa. Syksy on mennyt todella nopeasti ja blogi on jäänyt kokonaan päivittämättä. Sinänsä mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut eli ette ole jääneet mistään paitsi. Tämä jatkuva pimeys on vähän syönyt blogi-innostustani pois, koska kuvien ottaminen on tällä hetkellä todella haastavaa. Päivässä on vain muutama valoisa tunti ja nekin olen yleensä töissä. Myöskään vanha ja hidas kannettavani ei ole tehnyt blogin kirjoittamisesta mitenkään helpoa. Mutta tähän on tulossa muutos. :)

Tämä päivä ei mitenkään alkanut ruusuisissa merkeissä, mutta onneksi päivän aikana sain muutaman ongelman pois päiväjärjestyksestä ja haaveeni uudesta kannettavasta toteutui. Gigantissa oli tänään Applen kannettavat Black Friday -tarjouksessa ja uusi kone on nyt tilauksessa. Muutama viikko pitää kyllä sitä vielä odotella. Ehkä sen ajan vielä pärjään tällä vanhalla rouskulla.

Muutama muukin materiaalinen haave on toteutumassa joulukuun aikana, mutta niistä lisää myöhemmin.

Huomenna suuntaan Helsinkiin ystäväni luokse. Pääsen fiilistelemään jouluista Helsinkiä ja varsinkin Stockmannin jouluosastoa, jolla on aina pakko käydä. Katsotaan pääsenkö sieltä tyhjin käsin pois. Kirjoittelen reissustani enemmän ensi viikon aikana.

Viime viikonloppuna vietimme Alonso 5-vuotis syntymäpäiviä. Hyvä syy siivota, leipoa ja kutsua ystäviä kylään. Tällä kertaa vieraanamme kävi Alonso paras kaveri Niilo omistajineen. Meidän on pitänyt pitkään pyytää Niiloa käymään, kunnes nyt sitten saimme aikaiseksi. Voi sitä Alonson riemua. Niin rankat synttärit olivat, että Alonsolla meni pari seuraavaa päivää nukkuen. :)

Että sellaista. Yritän taas päivitellä blogia vähän ahkerammin. Suosittelen seuraamaan blogiani facebookissa, jonne aina linkitän uusimmat postaukset. Ei tarvitse silloin "vahtia" blogipostauksien ilmestymistä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!




10/14/2016

Kalatacot


Tässä olisi nyt jo viime viikolle lupaamaani reseptiä kalatacoihin. Jos joku miettii, että mitähän sitä tekisi viikonloppuna ruoaksi, niin tässä olisi hyvä vaihtoehto. Kalatacojen kaveriksi tein vielä ananassalsaa. Ihan uusi juttu minulle nämä kalatacot eivät ole, vaan olen tehnyt niitä kerran aikaisemminkin vappuna. Idea näihin kalatacoihin lähti Old El Pason Restaurante Baja Fish - taco kitistä. Metsästin kyseistä pakettia Mikkelistä pitkään, kunnes löysin sen Citymarketista. Paketin mukana tulee 10 pientä tortillaa, masuteseokset kalalle ja kastikkeelle. 

Tarvitset:


1 Restaurante Baja Fish - taco kit
1 prk ranskankermaa (myös kermaviili käy)
400 g Alaskanseitiä (pakaste)
öljyä paistamiseen
punakaalia
limeä

+

Ananassalsa:

1/2 tuore ananas
1/2 puolikas punainen paprika
1/2 punainen sipuli
1/2 punainen chili
1 limen mehu
kourallinen korianteria
suolaa

Kala kannattaa ottaa ajoissa sulamaan, koska sen sulamisessa kestää. Nopeuttaaksesi sulamista voit laittaa kalan pussissa kylmään veteen n. 30 minuutiksi (itsellä kesti kyllä kauemmin ennen kuin kala oli täysin sulanut). 

Aloitetaan valmistaminen ananassalsasta, jotta se saa hetken aikaa vetäytyä jääkaapissa. Pilko ananas, paprika, sipuli ja chili pieniksi kuutioiksi. Sekoita ainekset sekaisin kulhossa. Mausta salsa kokonaisen limen mehulla ja sekoita. Lisää silputtu korianteri ja sekoita. Lopuksi viimeistele salsa pienellä määrällä suolaa, sekoita kunnolla ja laita jääkaappiin vetäytymään n. 30 minuutiksi.

Valmista kastike. Lisää kastikkeen mausteseos ranskankerman joukkoon ja sekoita kunnolla. Laita kastike maustumaan hetkeki jääkaappiin.

Raasta punakaali.

Seuraavaksi valmistetaan kalat. Leikkaa seitifileet 10 pieneksi palaksi. Kaada kalan mausteseos kulhoon ja kieputtele kalapalat mausteseoksessa. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle/kuumaksi ja lisää pannulle  3 ruokalusikallista öljyä. Laita kalapalat varovasti kuumaan öljyyn ja paista niitä 2-3 minuuttia joka puolelta, kunnes kala on kypsää, kullankeltaista ja rapeaa.

Lämmitä tortilloja tarttumattomalla paistinpannulla keskilämmöllä 10 sekunnin ajan vain toiselta puolelta.

Lopuksi kootaan tortillat: Levitä tortillalle kastiketta. Lisää kalapala, ananassalsaa ja raastettua punakaalia. Purista limestä vähän mehua päälle ja koristele korianterilla.

Ja eikun syömään. Nam!

Tykkään itse näistä todella paljon. Ja sanoisin, että sen viimeisen silauksen näille antee se päälle puristettu lime, joten en suosittele jättämään limeä välistä.


Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! Ja kertokaan, jos teitte näitä, niin mitä tykkäsitte!






10/11/2016

Hullujen päivien ostoslistani


Stockmannin Hullut Päivät alkavat huomenna. Täällä on kuumeisesti selattu perjantaina ilmestynyttä Hullut Päivät -katalogia ja Hullujen Päivien verkkokauppaa. Etukäteen olin jo ajatellut hankkivani Nomess Copenhagen Clear tool box -säilytyslaatikon, mutta katalogia selatessani en sitä sieltä löytänytkään. Se on ollut tarjouksessa jo monta kertaa aiemmin Hulluilla Päivillä ja heti tuli mieleen, että nyt se ei sitten enään kuuluisikaan Hullujen Päivien valikoimaan. Onnekseni kuitenkin löysin sen verkkokaupasta. Tästä meinasin tehdä arkikäytössä olevilleni meikeille säilytysratkaisun. Meikkaan aina vähän eri huoneissa, riippuen siitä missä on paras luonnon valo, ja meikit kulkisivat hyvin tässä mukana.

Niin kuin olen monesti maininnut, niin tarvitsisin uuden kannettavantietokoneen. Olen ajatellut hankkivani Applen koneen ja nyt olisi tarjouksessa Applen Macbook Air. Tällä kertaa tietokone jää kuitenkin vielä hankkimatta. Pitäisi vähän enemmän vielä tutustua noihin Macbookin eriversioihin ja miettiä, mikä niistä olisi omaan käyttööni sopivin.

Tässä postauksessa puhuin syksyn pakko saada -hankinnoista ja nyt olisi tarjolla Balmuirilta viininpunainen kaulahuivi, joka himottaisi hankkia.

Myöskin postauksessa mainitsemani Iittalan mustavalkoinen Taika-muki on nyt tarjouksessa. Omistan kyseistä mukia yhden kappaleen ja tekisi mieli hankkia sille pari.

KN Collection Berretto Doganaccia -pipo sävyssä harmaa on juuri sellainen pipo, mitä olen jo pitkään etsinyt, varsinkin jos sen kuvaus pitää paikkansa. "Ohuessa ja pehmeässä pipossa on väljä, pidempi malli, joten pipo laskeutuu rennosti takaraivolle."  Tämän saatan perjantaina naputella tilaukseen.

Lettupannun olen ajatellut hankkivani jo pitkään. Ehkä nyt sitten. Myöskin Magisso keittiöliinateline kaarevana on ollut ostoslistallani pitkään. Keittiöliinatelineen saa magneetilla kiinni keittiöaltaan sisäpuolelle ja näin keittiöliina on piilossa ja ei roiku rumannäköisesti esim. keittiöhanan päällä, missä itse pidän monesti keittiöliinaa. Tämä on kyllä ehkä vähän turhuke. Katsotaan hankinko sen vai en.

Tällä hetkellä kaikki omistamani käsi- ja kylpypyyhkeet ovat erivärisiä ja olen jo jonkin aikaa ajatellut hankkivani useammat vähän paremmat ja samanväriset pyyhkeet. Näin pyyhepyykin pesukin helpottuisi, koska pesen aina vain samanvärisiä yhdessä. En ole tähän mennessä vielä löytänyt mieleisiä vähän parempia pyyhkeitä, kunnes näin nämä Ralph Lauren Home Avenue II -pyyhkeet valkoisina. Ne vain miellyttävät silmää ja tärkeintä, että niissä ei ole voimakkaan väristä logoa. Nämä on varmaan pakko hankkia.

Oletteko te tutustuneet Hullujen Päivien valikoimaan ja mitä tuotteita teidän ostoslistalta löytyy?



10/04/2016

My New Bag






Siinä olisi nyt sitten mun uusi laukku, Louis Vuittonin Neverful. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin monogram-kuosiin ja GM-kokoon eli isoimpaan kokoon. Enkä voisi olla tyytyväisempi. Onhan se kokona iso, varsinkin kun itse olen todella lyhyt, että näyttäähän se minulla vähän hassulta, mutta mahtuupahan koko elämä mukaan. Vähän kliseisiähän Louis Vuittonin laukut ovat, varsinkin kun  joka toisella vastaan tulijalla roikkuu kopio olkavarrella, ja tämän vuoksi en olisi ikinä uskonut, miten paljon tulisin ihastumaan laukkuun. Voisin sanoa, että rakkautta ensisilmäyksellä.

Sain laukun torstai iltana kaikkien kommelluksien jälkeen. Tässä postauksessa kerroinkin, kuinka olin aikonut ostaa Helsingin reissullani tämän laukun. Laukkua piti liikkeessä olla yksi kappale, mutta sitä ei löytynytkään mistään. Niinpä jätin laukusta varauksen ja luulin että saisin laukun vasta viikkojen päästä, oli kuulemma Ranskasta asti loppu tämä kyseinen laukku. Postauksessa jätin kuitenkin kertomatta, että perjantaina kun istahdin Mikkeliin lähtevään junaan, huomasin, että Louis Vuittonilta oli soitettu. Ajattelin, että eivät voineet sitten puolta tuntia aikaisemmin soittaa, niin olisin ehtinyt käymään liikkeessä ennen lähtöä. Ja mietin että oliko laukku löytynyt jostain, koska näin nopeasti eivät olisi millään ehtineet laukkua saamaan, vai oliko minulle soitettu vahingossa. Juna oli aivan täynnä, joten jätin soittamatta numeroon takaisin ja ajattelin, että soittavathan he minulle uudestaan. Tämä kaikki tapahtui siis perjantaina ja vielä maanantai iltapäivään mennessäkään minulle ei oltu soitettu uudestaan. Yritin soittaa itse takaisin, mutta huomasin, että numeroon ei voinutkaan soittaa takaisinpäin. Jatkoin odottelua tiistaihin. Tiistai iltapäivänäkään minulle ei oltu soitettu, joten kaivoin netistä liikkeen puhelinnumeron ja soitin sinne. Ja niin kuin pelkäsin, numerosta vastasi englantia puhuva nainen. Sitten huonolla englannillani yritin kysyä, että oliko laukkuni siellä ja voisinko maksaa sen puhelimessa ja ystäväni kävisi sen sitten hakemassa. Ymmärsin, että laukkuni olisi siellä, mutta nainen ei ollut varma siitä, että olisiko mahdollista maksaa puhelimessa ja käydä sitten hakemassa laukku. Hän lupasi, että joku suomea puhuva soittaa minulle samana tai seuraavana päivänä. Mitään ei ollut kuulunut seuraavan päivään eli keskiviikkoon mennessä ja ystäväni, joka voisi hakea laukun olisi tulossa Mikkeliin torstaina, päätin soittaa uudelleen. Edellisellä viikolla käydessäni liikkeessä oli saanut minua palvelleelta henkilöltä käyntikortin, joten päätin yrittää hoitaa asian sitä kautta ja kaikista parasta saisin puhua suomea. Hän ei vastatannut, joten soitin taas samaan numeroon kuin edellisenä päivänä. Sieltä vastasi sama englantia puhuva nainen. Selitin taas tilanteen ja hän lupasi kiirehtiä asiaa. Lopetettuani puhelun, hetken päästä minulle soitti takaisin käyntikortin antanut henkilö. Selitin hänellekin vielä tilanteen. Hän sanoi, että hyvä kun soitin hänelle, koska netissä olevaan numeroon soitetut puhelut menevät Belgiaan (jos oikein muistan) ja hän pystyisi kiirehtimään asiaa paremmin. Hän sanoi, että vielä samana päivänä soittaisi henkilö, jonka kanssa hoitaisin maksun puhelimessa ja ystäväni voisi hakea laukun torstai aamuna. Mikä helpotus. Mutta ei tässä vielä kaikki. Puhelun jälkeen tarkoitukseni oli hoitaa raha puoli kuntoon verkkopankissa, mutta sainkin ennen sitä verkkopankkitunnukset lukittua. Soitettuani pankin asikaspalveluun ja kuultuani, että vain konttorissa pystyttäisiin aukaisemaan heti tunnukset, ei auttanut muu kuin kauhella kiireella rynnätä pankin konttoriin. Mainittakoon tässä välissä, että töideni alkuun oli enää vain tunti ja meikkaus oli kesken ja koira käyttämättä ulkona. Äkkiä meikit naamaan ja soitto isälle, jota pyysin käyttämään koiran ulkona, ja suunta kohti pankkia. Onneksi pankissa ei ollut jonoa ja sain tunnukset aukia ja rahat siirrettyä. Myöhemmin päivällä liikkeestä soitettiin ja sain hoidettua maksupuolen. Niinpä ystäväni siis pääsi hakemaan laukun torstai aamuna ja illalla se oli sitten minulla. Tulipa pitkä stoori, toivottavasti jaksoitte lukea ja saitte selvää. :)





Tässä vielä muutama tarkempi kuva laukusta. Laukun sisällä on yksi vetoketjullinen tasku ja laukun mukana tuli pienempi laukku, jonka saa hihnalla kiinni laukkuun. Nämä ovat todella hyvä juttu, koska laukku on muuten aivan avoin. Laukkua saa vähän enemmän kiinni sivuilla olevilla kiristysnaruilla ja keskellä olevalla klipsillä (en tiedä, onko se oikea sana).  Kiristysnaruilla saa laukun supistettua aika kiinni, mutta en tykkää siitä, koska silloin laukun muotokieli muuttuu. Tykkään laukun muodosta ennemmän silloin, kun se on ylhäältä leveämpi kuin alhaalta.

Mitäs tykkäsitte laukusta? Itse olen täysin rakastunut siihen ja tulen käyttämään sitä varmaan joka päivä.

xx


10/02/2016

Viikonlopun kuulumiset





Perjantaina pääsin töistä vähän normaalia aikaisemmin ja olin sopinut treffit ystäväni kanssa. Kahvittelimme Nandassa, minkä jälkeen kiertelin vielä vähän kaupungilla. Ostoslistalla olivat Lumenen CC-meikkivoide light sävyssä ja uusi kirja iltalukemiseksi. Lumenen CC-meikkivoidetta käytän kiireisinä aamuina ja kesällä käyttämäni sävy medium alkoi olemaan jo liian tumma. Suomalaisesta kirjakaupasta lähti mukaan Sophie Kinsellan Hääyöaie -kirjan, joka kuulosti sopivan hömpältä makuuni.
Illalla suuntasin toisen ystäväni kanssa elokuviin katsomaan Bridget Jones´s Baby -leffaa. Jos tykkäät komedioista suosittelen katsomaan, en muista milloin olisin nauranut niin paljon. Yleensä jatko-osia pidetään huonompina, mutta tämä oli mielestäni edellisiään parempi. Leffan jälkeen kävimme vielä vohveleilla Nandassa. Siellä oli aivan ihana tunnelma. Valaistus oli hämärä ja kynttilät loivat tunnelmaa. Tuli ihan jouluvibat. Joulunaikaan olisi ihana istua tälläisen tunnelman omaavassa kahvilassa ja hörppiä kuumaa kaakaota, vinkkinä siis Nandalle. :)


Väliin maininta, että torstaina ilmestyi ovelleni tälläinen paketti kaikkien kommelluksien jälkeen. Vielä en paljasta, mikä laukku paketista paljastuukaan, vaan pidän teitä pienessä jännityksessä. Esittelen laukun teille sitten seuraavassa postauksessa. Mutta täytyy mainita, että olen aivan rakastunut siihen.



Lauantaina välttelin kotihommien tekemistä ja soitin äidilleni, jonka kanssa lähdimme viettämään päivää kaupungille. Kiertelimme kaupoissa ja kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Myös isäni ja toinen pikkuveljistäni olivat mukana syömässä. Loppu päivän vietimme Alonson kanssa vanhemmillani. 
Alonso aiheutti vanhemmillani pieni sydämen tykytyksiä. Olimme vanhempieni omakotitalon takapihalla leikkimässä. Otin valokuvia ja juttelin veljeni kanssa, niin sillä aikaa Alonso karkasi talon etupihalle. Ei varmaan kestänyt minuuttiakaan kun tajusin asian ja aloin paniikissa juoksemaan kohti etupihaa ja huutamaan sen nimeä. Samalla hetkellä vanhempieni naapuri tulee Alonson kanssa. Se oli ihmetellyt kun koira oli ollut yksinään. Onneksi se ei ollut ehtinyt kauaemmaksi. Vähän säihkähdin, varsinkin kun Alonso on kerran aikaisemminkin ollessaan vanhemmillani hoidossa karannut ihan  kunnolla. Silloin sen löysi joku tyttö vähän kauempaa vanhempieni kodista. Tyttö otti Alonson kiinni ja lähti kantamaan sitä suuntaan josta Alonso oli tullut ja törmäsi lopulta paniikissa Alonsoa etsiviin vanhempiini. Että sellainen karkulainen mulla. 
Illalla vielä saunoimme vanhemmillani ennen kuin suuntasimme takaisin kotiin. 





Tänään oli niin kaunispäivä, joten sovimme Alonson bestiksen Niilon kanssa ulkoilutreffit. Kävimme Mikaelin koirapuistossa ja Kaihulla Mikkeli puistossa. Ulkoilun jälkeen olikin nälkä ja tein kalatacoja. Olen tehnyt näitä kerran aikaisemminkin, viime vappuna. Ja olivat yhtä hyviä kuin muistinkin. Jaan teille reseptin ensi viikolla.

Viikon loppu oli kaiken kaikkiaan todella mukava, ehkä paras pitkään aikaan. Sain nukkua molempina aamuina pitkään ja oli kaikkea mukavaa tehtävää. Kotihommat ja vaatehuoneen siivouksen onnistuin välttämään, joten se kostautuu sitten ensi viikon aikana.

Ensi viikolla blogiin tulossa juttua uudesta laukusta ja reseptiä kalatacoihin, joten olkaahan siis kuulolla. Nyt iltatoimiin ja nukkumaan. Öitä! xx


9/30/2016

Syyskuussa


Syyskuussa aloitin taas kaurapuuron syönnin kesän tauon jälkeen. Tällä hetkellä aamut siis aloitetaan kaurapuurolla mustikoiden ja raejuuston kanssa. 


Kesällä ostin Anttilan loppuunmyynneistä herätysvalon. Kesän aikana herätysvalosta ei ollut hyötyä, mutta syyskuun aikana aamut eivät ole enään olleet niin valoisia ja vaikutuksen on huomannut. Herääminen on ollut paljon helpompaa ja tapahtunut pehmeämmin. Kännykällä torkuttaminenkin on jäänyt pois. Suosittelen kaikille, joilla on vaikeuksia heräämisen kanssa.


Syyskuussa olen yrittänyt syödä vähän terveellisemmin. Varsinkin kalaa ja äyriäisiä on valikoitunut lautaselle useammin. Ja etten anna nyt ihan väärää kuvaa niin painotetaan sanaa yrittänyt.


Mutta on sitä tullut herkuteltuakin. Yksiksi lemppari karkeikseni ovat nousseet Haribon  Flower zourrit. Juuri sopivan makeita ja kirpeitä yhtäaikaa.


Loppukuusta olen saanut tsempattua itseni muutaman kerran salille ja lokakuussa olisi tarkoitus jatkaa. 


Ja mikä parasta syyskuussa on saatu nauttia aivan mahtavista säistä. On ollut aurinkoisia ja lämpimiä päiviä todella paljon. Näitä kiitos lisää.

Syyskuussa piti myös tehdä kotona suursiivousta ja käydä kaappien sisältöjä läpi, mutta jotenkin sitä ilmaantui vapaapäiviksi kaikkea muuta tehtävää. Katsotaan, jos lokakuussa tämä projekti etenisi vähän enemmän.

Miten teidän syyskuu on mennyt?



9/27/2016

Helsingin ostokset


Vaikken laukkua tällä kertaa saanutkaan ostettua, niin jotain kuitenkin löytyi. Useimmat ostoksistani olivat sellaisia, joita olin jo etukäteen suunnitellutkin hankkivani. Osaa ostoksistani inspiroi kirjoittamani postaus syksyn pakko saada -hankinnoista. Kuten esimerkiksi yllä olevat tyynynpäälliset bongasin H&M:n valikoimasta kyseistä postausta kirjoittaessani. Valkoiset karvatyynynpäälliset ovat ihanat ja olen suunnitellut laittavani ne jouluna sohvalle yhdessä punaisten satiinityynynpäällisten kanssa.


H&M:ltä löytyi myös heräte ostoksena karvainen avaimenperä ja hopeinen glitterkynttilä. Kynttilänkin hankin joulua silmällä pitäen. Omistan kolme hopeista kynttilänjalkaa ja ajattelin jouluksi laittaa yhdelle jalalle tämän hopeisen kynttilän ja kahdelle muulle valkoiset kynttilät. Jouluun on muuten vain 88 päivää. :)


Indiskasta löytyi tämä söpö muki, joka täytti koko vaatimukseni eli on tarpeeksi iso. Tästä on ihana hörppiä teetä pimenevinä syysiltoina.


Stockmannin herkusta lähti mukaan tämä söpö suklaarasia.


Hemtexistä kävin ostamassa marmorisen tarjottiman. Tämä olikin jo ostoslistallani Mikkelistä lähtiessäni. Yllätyksenä tuli kuinka paljon se painaa eli se on siis ihan oikeaa marmoria. Suunnitelmissa olisi sijoittaa tarjotin kylpyhuoneeseen ja asettaa sen päälle esimerkiksi tuoksukynttilä ja kauniita rasvapurkkeja.


Pitihän se muutama kosmetiikka hankintakin tehdä (en mahda kyllä itselleni mitään) ja mistäs muualtakaan kuin Helsingin Sokokselta. Ja yllätys yllätys Urban Decayn ja NYXin tuotteita. Urban Decaylta ostin jo valmiiksi uuden kappaleen kehumaani Naked Skin Concealer peiteainetta sävyssä Light warm (postaukseni peiteaineista löydät täältä) ja NYXiltä ostin taas kokeiluun voidemaisen korostuspuikon sävyssä 01 Light. Tarvitsin talveksi, kun iho on vähän kalpeampi, vähän vaaleamman ja kylmemmän rukean varjostustuotteen kasvoille. Tällä hetkellä käyttämäni tuotteet ovat aika lämpimän ruskeita ja ne eivät oikein näytä hyvältä kalpeilla kasvoilla. Lisäksi halusin tuotteen, jolla saa tehtyä hennon varjoustuksen, ja uskon, että tällä sellainen onnistuu ja että puikko on helppompi käyttää kuin puuterimaiset varjostustuotteet. Voin laittaa teille enemmän kommenttia, sitten kun olen kunnolla kokeillut tuotetta.

Täällä vieläkin painaa pieni väsymys, mutta onneksi huomenna on iltavuoro ja aamusta saa nukkua vähän pidempään. Nyt Alonson kanssa iltalenkille ja sitten katsomaan Ensitreffit alttarilla -sarjaa. Seuraavaan kertaan siis!



9/25/2016

Kolme päivää Helsingissä




Suuntasin keskiviikkona ystäväni kanssa Helsinkiin. Vietimme päivän shoppaillen ja hyvin syöden. Kävimme luonaalla Factoryssa, joka osottautui todella kivaksi paikaksi. Lisäksi sen sijainti on hyvä, Aleksanterinkadulla Aleksi 13:sta yläkerrassa. Itse söin salaatin ja voin suositella. Salaattiin sai itse valita täytteet ja hintakaan ei ollut minusta paha. Illemmalla kaupoilla kiertelyn jälkeen suuntasimme vielä Kampin Espresso Houseen kahville ennen kuin ystäväni suuntasi takaisin Mikkeliin. Espresso House on ihan lemppari kahvilani Helsingissä. Tykkään niin  niiden sisustuksesta ja tunnelmasta. Ja kaikki mitä olen syönyt ja juonut siellä ovat olleet todella hyviä. Suosittelen käymään. Ystäväni lähdettyä itse taas suuntasin toisen ystäväni luokse yöksi. Aamulla olisi aikainen herätys koulutukseen.



Torstai menikin koulutuksessa istuen. Aihe oli kylläkin minulle todella mieluinen. Kävimme läpi kauneudenhoitoa sekä kosmetiikan myyntiä ja markkinointia. Koulutuksesta tarttui myös jotain sellaista mukaan, mistä voisin kirjoitella myös täällä blogissa. Pakko oli laittaa vielä kuva meidän kahvitauon tarjoilusta. Harvemmin on koulutuksissa ollut tarjolla kakkubuffet.



Lisää ruokakuvia. Perjantaina kävin ystäväni ja työkaverini kanssa lounaalla Shanhai cowboyssa. Paikka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Paikka oli kivasti sisustettu ja ruokakin oli hyvää, mutta esimerkiksi Factorysta saisi monipuolisemman lounaan vähän halvemmalla. Mutta jos tykkäät meksikolaisesta katuruoasta, kannattaa käydä kokeilemassa. Lounaan jälkeen kiertelin vielä vähän kaupoilla ennen kuin suuntasin junaan ja takaisin Mikkeliin.
 
 
Reissuni yksi tarkoituksista oli käydä ostamassa minulle SE laukku. Kirjoittelinkin laukkuhaaveistäni täällä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Keskiviikkona minun olisi tehnyt mieli rynnätä heti Helsinkiin saavuttuamme Louis Vuittonin liikkeeseen. Maltoin kuitenkin mieleni ja kiertelimme ensiksi vähän aikaa muissa kaupoissa ja kävimme lounaalla. Lounaan jälkeen suuntasimme Louis Vuittonin liikkeeseen ja mahassani kipristeli. Liikkeessa sovittelin haluamastani laukusta kahta eri kokoa ja puntaroin kumman koon ostaisin. Päätettyäni laukun koon, myyjä katsoi koneelta, että laukkua pitäisi olla yksi kappale. Mutta sitä yhtä kappaletta ei sitten löytynyt mistään. Taas kerran kävi näin. Keväällä olin ostamassa Louis Vuittonilta toilet-laukkua ja silloinkin niitä piti liikkeessä olla yksi kappale, mutta sitäkään ei löytynyt mistään. Tää on niin mun tuuria. Myyjä arveli että laukkua saattaisi olla kuormassa tulossa, mutta sitä ei ollut ehditty vielä purkamaan. Hän ottaa puhelinnumeroni ja lupaa soittaa kun kuorma on purettu. Jatkamme kauppojen kiertelyä. En pysty keskittymään mihinkään, koska odotan vain puhelinsoittoa. Lopulta puhelin soi. Myyjä kertoo, että laukkua ei ollut kuormassakaan ja kysyy haluanko jättää varauksen laukusta. Sanon jääväni vielä miettimään asiaa. Tuntui että koko päivä meni piloille. Shoppailukaan ei enään innostanut. Hetken aikaa tilannetta ja tuuriani kiroten ja asiaa mielessä pyöriteltyäni, suuntaan liikkeeseen takaisin ja kerron haluavani jättää varauksen laukusta. Suureksi yllätyksekseni varauksesta tehdään ihan kirjallinen ja saan mukaani oranssinruskean kirjekuoren. Nyt sitten odotellaan vain tietoa, milloin laukkua saapuu taas Suomeen. Toivottavasti pian!

Reisusta palattuani olen ollut todella väsynyt. Eilen nukahdin ennen yhdeksää sohvalle leffaa katsoessani ja aamulla oli vaikeuksia heräämisessä. Lisäksi on pitänyt olla viikonloppuna töissä ja seuraavat vapaat vasta ensi viikonloppuna. Voin sanoa, että en olisi millään jaksanut konettakaan avata ja kirjoitella blogia. Mutta telkkaria katsellessa bloginkaan kirjoittaminen ei tuntunut ylitsepääsemättömältä. Rakastan muuten kaikkia laulukilpailuja, joihin voi hakea kuka vain. Tänäänkin X Factor UK tarjosi monet hyvät naurut. Onko siellä muita Idols tai X Factor faneja?

Mutta nyt Alonson kanssa ulos ja iltapuuhiin. Hyvät yöt kaikille!



9/22/2016

Shrimp Wok á la Susanna


Pari viikkoa sitten tein tälläistä katkarapuwokkia. Mielessäni oli pitkään pyörinyt ajatus tehdä jotain tämän tyyppistä ruokaa. Ja siitähän tuli ihan hyvää. Jälkikäteen kylläkin keksin reseptiin pieniä parannuksia. Paranneltua versiota en kylläkään ole ehtinyt kokeilla, vaikka teille sen nyt jaankin. Kunhan täältä Helsingistä kotiudun pitää tehdä tätä uudelleen parannuksien kera. Reseptiin minulla ei ole tarkkoja määriä, ruokaa tehdessä laitoin aineksia ihan arviolta.

Shrimp Wok á la Susanna


1,5 dl riisiä
1 pkt kypsiä jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)
oliiviöljyä
miniluumutomaatteja
punaista suippo (makeaa)paprikaa
(punainen chili)
suolaa
mustapippuria

Mittaa kattilaan 3 dl vettä ja keitä riisi pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. Itse käytin jasmiiniriisiä. Sulata ravut vesihauteessa pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. Halkaise miniluumutomaatit ja pilko paprika paloiksi. Halutessasi pilko myös chiliä makusi mukaan. Tätä ensimmäistä versiota tehdessä en käyttänyt chiliä (mikä saattoi olla ihan hyvä ajatus muistellen aikaisempaa chili-hässäkkää) mutta pieni määrä chiliä antaisi wokille mukavaa pientä tulisuutta. Seuraavan kerran, kun teen tätä meinaan laittaa mukaan myös chiliä. Kuullota minuluumutomaatin puolikkaita, paprika ja chili palasia oliiviöljyssä pannulla. Anna kasvisten hautua pannulla miedolla lämmöllä pikkaisen aikaa, jotta miniluumutomaatit vähän hajoavat. Irrota ravuista pyrstöt ennen pannulle laittamista. Itse en tätä älynnyt tehdä, joten jouduin irrottelemaan pyrstöt syödessä, ei kauhean kivaa. Laita pannu kuumemmalle ja lisää ravut pannulle kasvisten joukkoon. Paista rapuja muutama minuutti per puoli. Lisää keitetty riisi pannulle ja paista ihan hetki riisiä. Tätä ensimmäistä versiota tehdessä en tajunnut laittaa riisiä pannulle vaan laitoin riisiä suoraan lautaselle ja sen päälle kasvikset ja ravut, joten tämäkin asia tuli mieleen jälkikäteen. Paistettu riisi on vielä niin hyvää. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja niitä kannattaa laittaa reilusti. Itse olen tosi varovainen maustamaan ja jouduinkin lisäämään suolaa ja pippuria jälkikäteen.  Wokin kannattaa antaa hetki vetäytyä. Omasta mielestä se oli jopa parempaa seuraavana päivänä. 

Ei muuta kuin kokeilemaan!


9/20/2016

Fall must-haves

1 / 23 / 4 / 5 / 6 / 7 

Ajattelin koota teille kollaasit siitä, mitä haluaisin hankkia syksyksi itselle sekä kotiin. Verkkokauppojen selailu vaan on kyllä todella petollista puuhaa, koska löytyisi kaikkea ihanaa, mitä et osannut aikaisemmin kaivatakaan. Mutta silti se on todella kivaa ja mukaansa tempaavaa.

Syksi on ihana hankkia kaikkea lämmintä, niin kuin villakangastakki tai jokin ihana neule. Tällä hetkellä tykkään todella paljon harmaasta. Niiden pariksi voisin pukea mustan hatun (en ole kylläkään vielä löytänyt omaan päähäni sopivaa) ja viininpunaisen kaulahuivin. Viininpunainen kaulahuivi on roikkunut jo muutaman vuoden ostoslistalla ja ajatuksissa on ollut hankkia se Acnelta. Omistankin jo yhden Acnen Canada -huivin ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. 
 
Ostin keväällä Michael Korsin kullanvärisen rannekellon, mutta en ole pystynyt käyttämään sitä töissä, koska sen pinnoite ei kestä pöydän pintaan "hakkaamista" (jota siis tapahtuu, kun naputtelen tietokonetta), joten haluaisin hankkia nahkarannekkeisen kellon. Daniel Wellingtonin kellot roikkuvat vielä ostoslistallani (kellohaaveistani voit lukea täältä), mutta myös tämä Pilgrimin rannekello näyttää kivalta. Tykkään siinä mustan ranneekkeen ja kellotaulun yhdistelmästä ripauksella kultaa. Itse asiassa ruusukultaisena se näyttäisi vielä paremmalta. 
 
Täydellisiä buutseja/nilkkureita kultaisilla soljilla olen jo metsästänyt viime syksystä asti, mutta ihan täydellisiä ei ole tullut vielä vastaan. Kuvassa olevat ovat kylläkin ihan kivat, harmi vaan kun niistä ei löydy enään omaa kokoani. 
 
Täksi syksyksi/talveksi on minun pakko hankkia uudet nahkakäsineet. Vanhoistani on vuori ihan rikki. Edelliset ovat olleet tumman ruskeat, joten nyt olen ajatellut hankkia mustat, sopivat paremmin yhteen kaiken kanssa. Mutta en halua ihan pelkistettyjä versiota, vaan jotain pientä twistiä pitää olla, kuten esimerkiksi näissä käsineissä vetoketju.



1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7 / 8

Mitä sitten hankkisin kotiini. Syksyllä poltetaan kynttilöitä ja vietetään leppoisia koti-iltoja sohvalla peiton alla hyvää kirjaa lukien ja kuumaa teetä hörppien. Eli siis ostoslistalla on muhkeita (ja karvaisia) koristetyynyjä, lämmin torkkupeitto, paljon kynttilöitä ja lyhtyjä sekä tarpeeksi iso muki teen juontiin, ettei tarvitse olla koko ajan kuppia täyttämässä. H&M:n sivuilta löytyi yllättävän paljon kaikkea kivaa kotiin (yllä olevassa kuvassa suurin osa tuotteista on sieltä), joten suosittelen kurkkaamaan.

Huomenna suuntaankin muutamaksi päiväksi Helsinkiin. Käyn vähän kouluttautumassa, shoppailemassa ja ystävääni tapaamassa. Mukava reissu siis tulossa. Blogi ei kuitenkaa hiljene vaan ajastan teille torstaiksi yhden reseptin, jota kokeilin muutama viikko sitten. Resepti on vähän sellainen, että "Susanna kokeilee" ja jälkikäteen keksin siihen pieniä parannuksia, mutta mielestäni ruoasta tuli ihan hyvää, joten ajattelin jakaa reseptin teille. 
 
Tänä aamuna kylläkin oli sellainen tunne, että ehkä minun pitäisi pysyä keittiöstä poissa, koska aamulla löysin edellisenä iltana tekemäni evässalaatin pakkasesta. Tarkoitus oli siis illalla laittaa mustikkarasia takaisin pakkaseen, mutta olinkin laittanut salaattirasian sinne ja mustikat jääkaappiin. Tänään syötiin siis lounaaksi jäätynyttä salaattia. Not so nice! Onneksi oli kiire töihin, kun huomasin asian, niin en ehtinyt jäädä asiaa surkuttelemaan. Töissä jo asia huvitti. Välillä sattuu ja tapahtuu. :)

Viikonlopun aikana postailenkin teille sitten Helsingin reissustani. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!