4/20/2016

My new hair



Kävin maanantaina kampaajalla. Minulla ei ole ketään luottokampaaja, joten tällä kertaa varasin ajan Groove Styleen Minna V:lle. Olin jutellut kerran Minnan kanssa siitä, mitä tukalleni voisi tehdä, ja tuntui että hän ymmärsi täysin minua. Niin monet kerrat kampaaja ei ole ymmärtänyt visioitani.
Tässä olisi nyt ennen ja jälkeen kuvat. Tämä ennen kuva on aivan järkyttävä. Vaikka olen aina tiennyt, että minulla on todella ohut tukka ja takaraivolla kaksi vahvaa pyörrettä, niin tässä kuvassa todellisuus iski vasten kasvojani. Hiukset näyttävät todellakin ohuilta, latvat ovat aivan kauheat, ja pyörteet takaraivolla näyttävät aivan kaljuilta kohdilta. Se ehkä tässä kuvassa yllätti, että en ollut tajunnut miten pitkä tukkani on.
 



Tässä sitten jälkeen kuva. Täällä kirjoittelinkin mitä tukalle voisi tehdä. Näyttämieni kuvien perusteella Minna sitten lähti valitsemaan värejä. Tarkoituksena oli tehdä juuresta vähän tummempi ja raidoittaa tukka vaalealla värillä. Olen luonnostaan hyvin vaalea, joten tällä tavalla juuri kasvu ei näytä vaalealta palkilta (eli kaljulta kohdalta) sitten myöhemmin. Ja voin sanoa, että Minna ymmärisi minua täysin. Tykkään tukasta todella paljon. Se on juuri sellainen kun halusi. Kun tukka on kiinni, tumma tyvi näkyy paremmin kuin tässä kuvassa. Mitäs pidätte? :)


Kampaajalta päästyäni suuntasin Sokoksella, koska siellä oli juuri alkanut Hiusten hellimisviikko eli kampaamotuotteita -40%. Mukaani lähti Tigin Masterpiece hiuslakka, SP:n hopeashapoo ja Balmainin Volume shampoo ja Moisturising hoitoaina. Balmainin tuotteet eivät olleet nyt hellimisviikko-tarjouksessa vaan tämän kuun S-etukorttitarjouksena. Olen kuullut Balmainin tuotteista paljon hyvää. Kysyin vielä myyjän mielipidettä suhteessa Balmainin shampoo ja hoitoaine verrattuna nyt tarjouksessa oleviin, niin hän sanoi, että Balmainin tuotteet ovat kyllä todella hyviä, joten päädyin ostamaan ne. Uutta tukkaa varten piti vielä ostaa hopeashampoo ja myyjän suosituksesta päädyin ostamaan SP:n hopeashampoon. Mukaan lähti vielä Tigin hiuslakka. Minulla on mielikuva, että tässä lakassa on todella voimakas pito ja sitä tarvitsen otsalla hiusrajassa kasvaville vauvahiuksille. Kun hiukseni ovat kiinni, vauvahiukset sojottavat suoraan ylöspäin ja vähän pidemmätkään hiukset eivät meinaa pysyä takana. Jos nyt sitten tällä hiuslakalla. Odotukset on kovat.
 
Sokoksella on nyt tosiaankin tämän viikon menossa Hiusten hellimisviikko ja siellä ovat oikeastaan kaikki valikoimassa olevat kampaamotuotteet -40%, joten siellä kannattaa nyt käydä tekemässä edullisia ostoksia.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!