10/02/2016

Viikonlopun kuulumiset





Perjantaina pääsin töistä vähän normaalia aikaisemmin ja olin sopinut treffit ystäväni kanssa. Kahvittelimme Nandassa, minkä jälkeen kiertelin vielä vähän kaupungilla. Ostoslistalla olivat Lumenen CC-meikkivoide light sävyssä ja uusi kirja iltalukemiseksi. Lumenen CC-meikkivoidetta käytän kiireisinä aamuina ja kesällä käyttämäni sävy medium alkoi olemaan jo liian tumma. Suomalaisesta kirjakaupasta lähti mukaan Sophie Kinsellan Hääyöaie -kirjan, joka kuulosti sopivan hömpältä makuuni.
Illalla suuntasin toisen ystäväni kanssa elokuviin katsomaan Bridget Jones´s Baby -leffaa. Jos tykkäät komedioista suosittelen katsomaan, en muista milloin olisin nauranut niin paljon. Yleensä jatko-osia pidetään huonompina, mutta tämä oli mielestäni edellisiään parempi. Leffan jälkeen kävimme vielä vohveleilla Nandassa. Siellä oli aivan ihana tunnelma. Valaistus oli hämärä ja kynttilät loivat tunnelmaa. Tuli ihan jouluvibat. Joulunaikaan olisi ihana istua tälläisen tunnelman omaavassa kahvilassa ja hörppiä kuumaa kaakaota, vinkkinä siis Nandalle. :)


Väliin maininta, että torstaina ilmestyi ovelleni tälläinen paketti kaikkien kommelluksien jälkeen. Vielä en paljasta, mikä laukku paketista paljastuukaan, vaan pidän teitä pienessä jännityksessä. Esittelen laukun teille sitten seuraavassa postauksessa. Mutta täytyy mainita, että olen aivan rakastunut siihen.



Lauantaina välttelin kotihommien tekemistä ja soitin äidilleni, jonka kanssa lähdimme viettämään päivää kaupungille. Kiertelimme kaupoissa ja kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Myös isäni ja toinen pikkuveljistäni olivat mukana syömässä. Loppu päivän vietimme Alonson kanssa vanhemmillani. 
Alonso aiheutti vanhemmillani pieni sydämen tykytyksiä. Olimme vanhempieni omakotitalon takapihalla leikkimässä. Otin valokuvia ja juttelin veljeni kanssa, niin sillä aikaa Alonso karkasi talon etupihalle. Ei varmaan kestänyt minuuttiakaan kun tajusin asian ja aloin paniikissa juoksemaan kohti etupihaa ja huutamaan sen nimeä. Samalla hetkellä vanhempieni naapuri tulee Alonson kanssa. Se oli ihmetellyt kun koira oli ollut yksinään. Onneksi se ei ollut ehtinyt kauaemmaksi. Vähän säihkähdin, varsinkin kun Alonso on kerran aikaisemminkin ollessaan vanhemmillani hoidossa karannut ihan  kunnolla. Silloin sen löysi joku tyttö vähän kauempaa vanhempieni kodista. Tyttö otti Alonson kiinni ja lähti kantamaan sitä suuntaan josta Alonso oli tullut ja törmäsi lopulta paniikissa Alonsoa etsiviin vanhempiini. Että sellainen karkulainen mulla. 
Illalla vielä saunoimme vanhemmillani ennen kuin suuntasimme takaisin kotiin. 





Tänään oli niin kaunispäivä, joten sovimme Alonson bestiksen Niilon kanssa ulkoilutreffit. Kävimme Mikaelin koirapuistossa ja Kaihulla Mikkeli puistossa. Ulkoilun jälkeen olikin nälkä ja tein kalatacoja. Olen tehnyt näitä kerran aikaisemminkin, viime vappuna. Ja olivat yhtä hyviä kuin muistinkin. Jaan teille reseptin ensi viikolla.

Viikon loppu oli kaiken kaikkiaan todella mukava, ehkä paras pitkään aikaan. Sain nukkua molempina aamuina pitkään ja oli kaikkea mukavaa tehtävää. Kotihommat ja vaatehuoneen siivouksen onnistuin välttämään, joten se kostautuu sitten ensi viikon aikana.

Ensi viikolla blogiin tulossa juttua uudesta laukusta ja reseptiä kalatacoihin, joten olkaahan siis kuulolla. Nyt iltatoimiin ja nukkumaan. Öitä! xx


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!