Suuntasin keskiviikkona ystäväni kanssa Helsinkiin. Vietimme päivän shoppaillen ja hyvin syöden. Kävimme luonaalla Factoryssa, joka osottautui todella kivaksi paikaksi. Lisäksi sen sijainti on hyvä, Aleksanterinkadulla Aleksi 13:sta yläkerrassa. Itse söin salaatin ja voin suositella. Salaattiin sai itse valita täytteet ja hintakaan ei ollut minusta paha. Illemmalla kaupoilla kiertelyn jälkeen suuntasimme vielä Kampin Espresso Houseen kahville ennen kuin ystäväni suuntasi takaisin Mikkeliin. Espresso House on ihan lemppari kahvilani Helsingissä. Tykkään niin niiden sisustuksesta ja tunnelmasta. Ja kaikki mitä olen syönyt ja juonut siellä ovat olleet todella hyviä. Suosittelen käymään. Ystäväni lähdettyä itse taas suuntasin toisen ystäväni luokse yöksi. Aamulla olisi aikainen herätys koulutukseen.
Torstai menikin koulutuksessa istuen. Aihe oli kylläkin minulle todella mieluinen. Kävimme läpi kauneudenhoitoa sekä kosmetiikan myyntiä ja markkinointia. Koulutuksesta tarttui myös jotain sellaista mukaan, mistä voisin kirjoitella myös täällä blogissa. Pakko oli laittaa vielä kuva meidän kahvitauon tarjoilusta. Harvemmin on koulutuksissa ollut tarjolla kakkubuffet.
Lisää ruokakuvia. Perjantaina kävin ystäväni ja työkaverini kanssa lounaalla Shanhai cowboyssa. Paikka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Paikka oli kivasti sisustettu ja ruokakin oli hyvää, mutta esimerkiksi Factorysta saisi monipuolisemman lounaan vähän halvemmalla. Mutta jos tykkäät meksikolaisesta katuruoasta, kannattaa käydä kokeilemassa. Lounaan jälkeen kiertelin vielä vähän kaupoilla ennen kuin suuntasin junaan ja takaisin Mikkeliin.
Reissuni yksi tarkoituksista oli käydä ostamassa minulle SE laukku. Kirjoittelinkin laukkuhaaveistäni täällä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Keskiviikkona minun olisi tehnyt mieli rynnätä heti Helsinkiin saavuttuamme Louis Vuittonin liikkeeseen. Maltoin kuitenkin mieleni ja kiertelimme ensiksi vähän aikaa muissa kaupoissa ja kävimme lounaalla. Lounaan jälkeen suuntasimme Louis Vuittonin liikkeeseen ja mahassani kipristeli. Liikkeessa sovittelin haluamastani laukusta kahta eri kokoa ja puntaroin kumman koon ostaisin. Päätettyäni laukun koon, myyjä katsoi koneelta, että laukkua pitäisi olla yksi kappale. Mutta sitä yhtä kappaletta ei sitten löytynyt mistään. Taas kerran kävi näin. Keväällä olin ostamassa Louis Vuittonilta toilet-laukkua ja silloinkin niitä piti liikkeessä olla yksi kappale, mutta sitäkään ei löytynyt mistään. Tää on niin mun tuuria. Myyjä arveli että laukkua saattaisi olla kuormassa tulossa, mutta sitä ei ollut ehditty vielä purkamaan. Hän ottaa puhelinnumeroni ja lupaa soittaa kun kuorma on purettu. Jatkamme kauppojen kiertelyä. En pysty keskittymään mihinkään, koska odotan vain puhelinsoittoa. Lopulta puhelin soi. Myyjä kertoo, että laukkua ei ollut kuormassakaan ja kysyy haluanko jättää varauksen laukusta. Sanon jääväni vielä miettimään asiaa. Tuntui että koko päivä meni piloille. Shoppailukaan ei enään innostanut. Hetken aikaa tilannetta ja tuuriani kiroten ja asiaa mielessä pyöriteltyäni, suuntaan liikkeeseen takaisin ja kerron haluavani jättää varauksen laukusta. Suureksi yllätyksekseni varauksesta tehdään ihan kirjallinen ja saan mukaani oranssinruskean kirjekuoren. Nyt sitten odotellaan vain tietoa, milloin laukkua saapuu taas Suomeen. Toivottavasti pian!
Reisusta palattuani olen ollut todella väsynyt. Eilen nukahdin ennen yhdeksää sohvalle leffaa katsoessani ja aamulla oli vaikeuksia heräämisessä. Lisäksi on pitänyt olla viikonloppuna töissä ja seuraavat vapaat vasta ensi viikonloppuna. Voin sanoa, että en olisi millään jaksanut konettakaan avata ja kirjoitella blogia. Mutta telkkaria katsellessa bloginkaan kirjoittaminen ei tuntunut ylitsepääsemättömältä. Rakastan muuten kaikkia laulukilpailuja, joihin voi hakea kuka vain. Tänäänkin X Factor UK tarjosi monet hyvät naurut. Onko siellä muita Idols tai X Factor faneja?
Mutta nyt Alonson kanssa ulos ja iltapuuhiin. Hyvät yöt kaikille!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!