Viime aikoina (=maaliskuussa) blogi on päivittinyt aika harvoin johtuen valtavasta väsymyksestäni ja ideoiden puutteesta. Mutta nyt tähän on tarkoitus tulla muutos ja jatkaa samaa postaustahtia kuin helmikuussa eli julkaisen jotain maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin.
Aloitetaan Stockmannin Hulluilla Päivillä. Perjantaina postiluukusta tipahti Hullujen Päivien katalogi ja heti ensimmäisenä kotiin pästyäni selasin sen kannesta kanteen läpi. Tässä olisi muutama vaihtoehto, jotka saataisin itse hankkia. Joseph Josephin Chop 2 Pot -taittuva leikkuulauta olisi todella kätevä keittiössä. Ei enään pitkin pöytiä kieriviä vihannespaloja. Villeroy & Bochin New Wave mukeja omistankin jo pari, mutta niitä voisin hankkia muutaman lisää. Aikaisemmin kirjoittelinkin teille kellohaaveistani ja nyt Hulluilla Päivillä olisikin useampi Daniel Wellingtonin kello tarjouksessa. Kotiin olen jo pitkään haaveillut ostavani Kartellin Stone-jakkaran joko kirkkaana tai savunharmaana ja Pappelinan Svea-maton valkoisena. Matto tulisi eteiseen. Värinä valkoinen on arka, varsinkin eteisessä, mutta kyseessä on muovimatto, joten uskon, että se olisi helppo pitää puhtaana. Omistan jo yhdet mustat ballerinat, mutta niissä on iso kultainen solki, joten haluaisin niiden rinnalle ihan mustat perusballerinat ja tietysti nahkaiset. Tämän hetkinen kannettavatietokoneeni alkaa olemaan kuusi vuotta vanha ja vetelee viimeisiään, joten lähiaikoina pitää hankkia uusi kannetta. Olen harkinnut ostavani MacBookin, joten nyt sellainen olisi tarjouksessa. Viimeisenä vielä vinkki kameran ostoa harkitseville. Nyt olisi tarjouksessa Olympuksen PEN E-PL6 järjestelmäkamera. Itse kuvaan vähän vanhemmalla mallilla PEN Lite E-PL5:lla ja olen ollut siihen todella tyytyväinen.
Keskiviikkona ne sitten alkavat. Ylläolevasta listasta meinaan yhden asian tilata. Mitä se sitten on, sen paljastan myöhemmin.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Sisältää kaupallisia linkkejä
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!