Nyt se olisi pidennetty viikonloppu ohi ja huomenna takaisin töihin. Ja kuuden päivän työputki, plaah. Mutta sitten olisi pari vapaata, kolme päivää töitä ja vappu. Vielä ei ole mitään tietoa mitä sitä vappuna tekisi. Vappu päivänä ehkä brunssille.
Mutta nyt sitten tähän viikonloppuun. Perjantai alkoi normaalia vauhdikkaammin, koska vanhemmat hakivat Alonson hoitoon ja lähdin katsomaan Teflon Brothersin keikkaa. Nimittäin yleensä perjantai-illat menevät kotona telkkaria katsoen. Keikka oli kyllä tosi hyvä, tykkäsin. Ja tulipa sitä melkein pilkkuun asti oltua baarissakin. Lauantaille olin sopinut puolille päivin ystävän kanssa kahvittelun, joka ei silloin lauantai aamuna muutaman tunnin yöunien jälkeen tuntunut hyvältä ajatukselta. Ei muuta kuin suihkuun, meikit naamaan, tukka kuntoon ja menoksi. Lähtipähän ainakin päivä käyntiin. Kahvittelun jälkeen kiertelimme vähän kaupungilla ja mukaan lähti muutama meikkijuttu ja viikonloppukimppu. Anttilassa olivat Maybellinen meikit tarjouksessa, joten ostin jo varastoon lempi ripsariani ja Sokokselta taas ostin uuden peiteaineen ja luomivärin. Illalla vielä treffasin toista ystävääni ja kävimme syömässä.
Sunnuntaina nukuimme Alonson kanssa myöhään. Nautin kiireettömistä aamuista, kun saa syödä aamupalan rauhassa ja katso samalla lemppari sarjaansa. Tv-sarjojen suhteen en varmaan aikuistu koskaan. Tällä hetkellä lempi sarjani on lauantaisin Subilta tuleva Valehtelevat viettelijät. Olen aivan koukussa siihen. Muuten koko päivä meni laiskan puoleisesti. Perjantai-illan juhliminen ja lauantaina koko päivän liikenteessä oleminen ottivat veronsa. Torkuimme Alonson kanssa sohvalla ja lueskelin pitkästä aikaa muiden blogeja. Niistä sai kyllä taas paljon virtaa ja ideoita oman blogin toteuttamiseen. Päivällä päiväunien ottaminen ja illalla blogien lukeminen ei kyllä ollut mikään paras idea, koska minua ei vielä väsyttänyt kahden aikaan yölläkään. Kolmelta pakotin itseni sänkyyn, enkä uskalla edes ajatella kuinka paljon kello oli kun lopulta nukahdin.
Sitten tänään tosi freesinä kymmenen aikaan kampaajalle. Silmäpusseista taas näkee nukuttujen tuntien määrän. En ole ihan kauhea omien kuvien fani, mutta ajattelin totulla itseäni siihen, että niitäkin pitää välillä tänne blogiin laittaa. Siitä mitä tukalle sitten tehtiin, niin enemmän seuraavassa postauksessa. Kampaajan jälkeen kävin vielä vähän kaupungilla tekemässä "pakollisia" ostoksia. Olen himmoinnut jo pitkään New Eran tummansinistä lippistä, joten se piti käydä Stadiumilta ostamassa, kun niitä kerrankin siellä oli. Tämän hetkiset kotihousut alkavat jo olemaan siinä kunnossa, että ne joutavat roskikseen, niistä esim. löytyy kynsilakkaa ja haarat ovat rikki, joten piti käydä ostamassa Cubukselta uudet. Sattuivat vielä olemaan tarjouksessa. Nyt ilkeää taas kävellä niissä ihmisten ilmoillakin. Sokoksella alkoivat tänään hiusten hellimis viikot, joten kävin hankkimassa uusi hiusten hoitotuotteita. Niistäkin sitten enemmän seuraavassa postauksessa. Kotiin pästyäni olin niin väsynyt, että piti taas nukkua päiväunet ja nyt ei väsytä yhtään. Juhliminen ja vaapapäivät ovat niin pahasta. Onnistun aina hankkimaan kauheat univelat ja kääntämään rytmin ihan päälaelleen. Nyt on tullutkin kuukauden sisään käytä enemmän baarissa kuin varmaan koko viime vuonna yhteensä. Vapun jälkeen on pakko "rauhoittua".
Että sellaista tällä kertaa. Keskiviikkona tosiaankin sitten lisää kampaajalla käynnistä ja uudesta tukasta. Täytyy nyt etukäteen jo sanoa, että tykkään siitä todella paljon.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!