Nämä kuvat ovat olleet kamerassani jo jonkun aikaan, mutta en ole saanut aikaiseksi tehtyä niistä postausta, kunnes nyt sitten. Ajattelin siis esitellä tämän hetken lempparini meikkirintamalla.
Aloitetaan meikkivoiteesta. Noin vuosi sitten useampi bloggari hehkutti Lumenen uutta meikkivoidetta Longwear blur foundationia. Meikkivoidetta ei heti silloin löytynyt kaupoista, joten jouduin muutaman viikon odottamaan, ennen kuin löysin sitä Sokokselta. Kokeiltuani sitä, en voi kuin yhtyä muiden kehuihin. Meikkivoide tekee peittävän, mutta kevyen kerroksen iholle (varsinkin jos levität voiteen Beautyblenderillä). Iho näyttää tasaiselta ja luonnolliselta. Kaikista parasta on, että tuote pysyy kasvoilla koko päivän. Lisäksi sävyt olivat omalle iholleni sopivia. Tällä hetkellä sotken kahta sävyä (1 ja 2) keskenään, koska ihollani on vielä ripaus väriä matkan jäljiltä. Talvella käytän yleensä sävyä 1 ja kesällä sävyä 2.

Seuraavaksi paras ripsiväri pitkään aikaan. Tämänkin olen löytänyt blogien kautta. Eli Maybellinen Lash Sensational -maskara. Tällä saat todella erotellut ja tuuheat ripset. Itselleni on tärkeää, että ripsiväri on oikeasti säänkestävä, koska kuljen töihin kävellen ja pyörällä säällä kuin säällä, ja tämä ripsiväri läpäisee sen vaatimuksen. Vedenkestävää versiota olen myös kokeillut, mutta se on todella vaikea saada ripsistä pois. Tämä ripsiväri on tosi usein tarjouksessa eri paikoissa, joten kannattaa esimerkiksi seurata Anttilan, Sokoksen ja Citymarketin mainoksia. Moni muukin on todennut tämän ripsivärin hyväksi, koska esimerkiksi viimeksi, kun se oli Sokoksella tarjouksessa ja olin menossa ostamaan sitä, oli se jo loppuunmyyty.


Isadoran Face Sculptor -palettia käytän joka päivä. Itselläni on versio 01 warm peach. Tässä paletissa poskipuna on mielestäni parhaimman värinen ja siitä onkin tullut lempiposkipunani kuten kuvasta näkyy. Poskipunan lisäksi käytän myös paljon highlighteria, jota laitan poskipäille, nenän varteen, kulmakarvojen yläpuolelle, kulmakarvan alapuolelle kulmaluulle ja huulen yläpuolelle amorinkaarelle. Aikaisemmin en juurikaan käyttänyt paletissa olevaa aurinkopuuteria, koska se oli mielestäni liian tumma, mutta nyt matkan jälkeen olen alkanut käyttämään sitä. Teen sillä kevyet varjostukset kasvoille. Jos aikaisemmin et ole tehnyt kasvoille varjostuksia ja korostuksia niin paletin takapuolelta löytyy ohjeet siihen.


Viimeiseksi Maybellinen The Nudes -luomiväripaletti. Vaikka omistankin Urban Decayn Naked2 -luomiväripaletin, käytän tätä luomiväripalettia paljon enemmän. Luomivärien sävyt ovat tässä paljon paremmat. Paletilla saa luotua erillaisia nudeja silmämeikkejä ja paletista löytyy niin mattoja kuin kimaltelevia sävyjä. Paletti on vielä kaiken lisäksi edullinen, esimerkiksi Sokoksella 16,90 €.
Selaillessani Sokoksen verkkokauppaa huomasin, että ilmeisesti tällä hetkellä Sokoksella on esittelemäni ripsiväri ja luomiväripaletti tarjouksessa. Eli jos kiinostuit kyseisistä tuotteista kannattaa suunnata Sokokselle.