Matkakertomukset jatkuvat. Ensimmäinen viikko siis takana ja toinen viikko alkamassa. Maanantaina vietimme rauhallisen päivän hotellin uima-altaalla aurinkoa ottaen. Kolme edellistä päivää olimme olleet liikkeessä, joten oli mukava välillä viettää rauhallisempikin päivä.
Illalla kävimme syömässä ja saimme näin söpöt ananasjuomat.
Tiistaina lähdimmekin Raya Diversin järjestämälle Raya Yai -saariretkelle. Ajoimme minibussilla Chalong Bayhin, josta lähdimme veneellä kohti Raya Yai -saarta. Saarelle päästyämme lähdimme heti snorklaamaan. Snorklauksen vuoksi lähdimmekin juuri tälle retkelle. En ole aikaisemmin snorklannut ja rannassa snorklaamaan lähtö sopi hyvin aloittelijalle. Kyllä oli kivaa. Näin erilaisia kaloja ja merikäärmeen. Snorklatessa iski pieni kipinä sukellukseen. Miten hienoa olisikaan sukeltaa kalojen ja esimerkiksi kilpikonnien seassa. Ehkä sitten seuraavalla kerralla ilmottaudun sukelluksen alkeiskurssille.
Snorklauksen jälkeen kävimme syömässä saaren paikallisessa ravintolassa, minkä jälkeen lähdimme porukalla kiertämään saarta. Kierroksen alkumetreillä ohitimme vesipuhveli aitauksen. Aitauksesta oli karannut kaksi vesipuhvelia ja he tulivatkin meitä vastaan tiellä. Jouduimme kääntymään ympäri, koska niitä ei olisi pystynyt ohittamaan turvallisesti. Jatkoimme matkaa saaren toiselle rannalle. Kuulimme, että siellä oli kuvattu Marttina ja hengenpelastajat. Ranta oli todellisuudessa paljon pienempi kuin sarja (tai siis mainokset, koska en ole muuta sarjasta nähnytkään) antavat ymmärtää. Tältä rannalta matkamme jatkui kielekkeelle, jolta ylin kuva on otettu. Sieltä näkyi ranta, jolla snorklasimme. Matkan varrella näimme pieniä bungaloweja, joissa voi yöpyä ja ajattelin, että seuraavalla Thaimaan matkalla haluan yöpyä sellaisessa.
Keskiviikkona pidimme rantapäivän ja suuntasimme parin kilometrin päässä sijaitsevalle Karon Beachille. Omaan rantaamme Patong Beachiin verrattuna Karon Beach on paljon rauhallisempi ja tämän vuoksi paljon mielyttävämpi. Esimerkiksi hyvä valinta lapsiperheille. Mielikuvani Karonista oli ennen tätä, että siellä ei ole muuta kuin ranta ja hotelleja. Olin aivan väärässä. Myös sieltä löytyy erilaisia ravintoloita ja kauppoja. Seuraava Thaimaan matka voisi hyvinkin olla Karonille. Vielä sen verran Phuketin rannoista ja mikä minullekin tuli yllätyksenä, niin niitä oli "siivottu". Alueita, joilla sai vuokrata varjon oli pienennetty ja enään ei saanut vuokrata aurinkotuolia vaan patjan, mikä minusta oli tosi huono juttu. Aurinkotuoli jäi vähän ilmaan maasta, jolloin rantapyyhe ja tavarat aivät olleet aivan hiekassa. Nyt patjoilla maatessa, hiekkaa oli joka puolella. Todella ärsyttävää.
Torstaina lähdimme Kanoottisafarille ja se oli ehdottomasti matkamme paras retki. Itselle varmaan paras retki ikinä, millä olen ollut. "Arvoituksellisia luolia, tippukivimuodostelmia ja salaisia laguuneja - kanoottisafarilla pääset kokeneiden melojien kyydissä tutkimusmatkalle upeisiin karstikalliomaisemiin." Yllä oleva on kuvaus retkestä Aurinkomatkojen esitteestä. Itse otimme saman retken kansainväliseltä järjestäjältä, koska se oli edullisempi, ja kyllä kannatti. Retkemme järjesti Sea cave canoe, joka on saanut paljon kehuja Tripadvisorissa ja voimme yhtyä kaikkiin kehuihin. Retki oli hyvin järjestetty ja henkilökunta oli todella mukava. Kävimme puhalletavilla kanooteilla kolmella eri laguunilla. Maisemat olivat henkeä salpaavia. Jokaiseen kanoottiin mahtui kaksi retkeläistä ja yksi henkilökunnasta, joka sitten meloi. Miellä kävi todella hyvä tuuri melojan suhteen. Hän oli todella mukava ja hauska, aina nauramassa ja vitsailemassa. Esimerkiksi hän jekutti meitä ja näytti vedessä olevaa käärmettä. Oikeasti "käärme" oli mutaa, jota hän puristi nyrkin välistä ilmaan. Aluksi se meni ihan täydestä meihin. Harmitti, kun emme älynneet ottaa sitä videolle. Toinen hauska juttu (näin jälkikäteen) oli apina, joka odotti meitä ensimmäisen luolan suulla. Melojamme houkutteli sen hedelmillä kanoottiimme ja me kiljuimme. Apina kiipeili matkakaverini olkapäillä ja sylissä. Ensimmäisenä ajatuksena oli, ettei se apina vie aurinkolasejamme ja kameraani. Onneksi apina kuitenkin tyytyi hedelmiin. Sitä kokemusta (ja paniikkia) en varmaan unohda koskaan. Miksi myös tykkäsimme myös melojastamme, niin lähdimme aina ensimmäisinä melomaan ja palasimme viimeisinä. Melojamme näytti meille paljon enemmän paikkoja, kuin mitä muut näkijät. Hän jopa hyppäsi veteen ottamaan meistä kuvaa.
Vierailtuamme kaikilla kolmella laguunilla meitä odotti laivalla herkullinen noutopöytä, täynnä erilaisia thaimaalaisia ruokia. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli yllin kyllin. Jälkiruoaksi saimme pilkottua anananasta ja vesimelonia. Sekin pitää vielä mainita, että retken hintaan kuuluivat juomat ja veden lisäksi tarjolla oli myös limsaa. Esimerkiksi Raya Diversin järjestämällä retkellä vain vesi kuului retken hintaan. Ruokailumme aikana laiva ajoi pienelle saarelle, jossa saimme noin tunnin ajan uida ja nauttia auringosta. Lähtiessämme saarelta eräs henkilökunnasta kaivoi hiekan seasta ravun ja esitteli sitä meille. Päästettyään sen menemään, vielä oma melojamme nappasi sen kiinni ja esitteli sitä meille. Siinä taas esimerkki miten hyvää "palvelua" saimme. Tykkäsin retkellämme myös siitä, että laivamme ei ollut tupaten täyteen ahdettu matkustajista. Meitä oli vain kaksitoista. Samaa retkeä järjesti myös muuta muukin yritys ja niiden laivat olivat aivan tupaten täyteen ahdettuja. Suosittelen siis menemään kyseiselle retkelle ja varsinkin Sea cave caoen järjestämänä.
Viimeisiksi päiviksi oli luvattu pilvistä ja epävakaista säätä. Emme oikein tiennet, mitä kannattaisi tehdä minäkin päivänä. Luulimme, että perjantai olisi ollut pilvinen ja sateinen päivä. Otimme aamupäivän aurinkoa hotellilla ja iltapäivästä suuntasimme rannalla olleeseen kivannäköiseen ravintolaan. Päivä ei sitten ollutkaan pilvinen vaan aurinkoinen ja ravintolassa vaan hikivirtasi. Olimme ottaneet varoilta sateenvarjotkin mukaan ja meitä katsottiin todella pitkään. Päivä kun näyttikin sitten olevan aurinkoinen, syömisen jälkeen matkakaverin suuntasi takaisin hotellille ottamaan aurinkoa. Itse taas suuntasin ostoskeskukselle shoppailemaan tuliaisia. Illalla palatessani hotellille rannalla oli ihanan sininen hetki. Kävelinkin pitkin rantaviivaa hotellille takaisin. Käveltyäni melkein koko päivän suuntasin vielä lopuksi illalla jalkahierontaan. Ajattelin, että jos en nyt käy siinä, niin se jää käymättä. Ja ihanahan se oli. Suosittelen.
Lauantain vietimme hotellin uima-altaalla, mutta se päivä oli todella pilvinen. Aloitin vasta loppumatkasta lukemaan mukaani ottamaani kirjaa ja uppouduinkin lauantaina lukemaan sitä. Sunnuntaina oli aurinkoisempi kuin mitä lauantai, mutta todella tuulinen. Siitä huolimatta suuntasimme vielä omalle rannalle ottamaan aurinko. Kaikista kolmesta rannasta, joilla kävimme, Patong Beach on vilkkain. Vähän liiankin vilkas minun makuun. Hetkeäkään ei saanut olla rauhassa, koko ajan oli joku kaupittelemassa jotain ja eivät meinanneet uskoa kieltävää vastausta.
Maanantai aamuna olikin sitten lähtö takaisin Suomeen. Että sellainen reissu.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!