2/12/2016

Hotellimme Patong Beachilla


Aloitan matkakertomukset kertomalla hotellistamme. Yövyimme Banthai Beach Resort & Spa -hotellissa. Hotelli sijaitsi aivan keskustassa rantakadulla ja rantaan siitä oli vain pari sataa metriä. Ostoskeskuksellekkaan siitä ei ollut pitkä matka ja eikä myöskään Bangla Roadille, jos yöelämä kiinnostaa.




Huoneen suhteen meillä kävi tuuri. Saimme huoneen ylimmästä kerroksesta ja huoneemme oli käytävän ensimmäinen, joten meillä oli vain yksi seinänaapuri. Lisäksi parvekkeelle paistoi ilta-aurinko. Siinä oli sitten kiva istuskella vielä rannalta/altaalta palaamisen jälkeen. Parveke oli myös tilava ja siellä oli kuivausteline, johon sai rantapyyhkeet kuivumaan. Huone oli viihtyisä ja valoisa. Se oli meistä oli vähän outoa, että käsien pesuallas ei ollut kylpyhuoneen puolella vaan sen ulkopuolella. Lisäksi käsipyyhkeille ei ollut koukkuja käsienpesualtaan luona. Kylpyhoneessakaan ei oikein ollut mitään paikkaa mihin ripustaa pyyhkeitä, vain yksi kuivaustanko ja ovessa yksi koukku.


Hotellissamme siivoojat eivät tehneet pyyhkeistä joutsenia, vaan laittoivat aina petauksen jälkeen sängylle orkidean kukan. Saimme myös kerran viikossa huoneeseen hedelmäkorin, mutta siivoojat ehtivät aina korjata sen pois, ennen kuin ehdimme maistaakaan niitä.



Hotellillamme oli kolme uima-allasta. Uima-altaat olivat hyvän kokoisia ja niissä kaikissa oli porealtaat. Aurinkotuolit olivat puisia, josta iso plussa. Jokaisella altaalla oli allasbaari, josta sai tilata juomista ja syömistä. Muutaman kerran tulikin siinä otettua drinksut. Juomien kanssa saimme aina jotain naposteltavaa ja popcornit olivat siellä todella hyviä. Varmaan parhaimpia popcorneja, joita olen koskaan syönyt.

Hotellillamme oli myös kuntosali. Siellä emme kertaakaan käyneet, mutta mitä ohi kävellessämme katsoin, se näytti ihan modernilta kuntosalilta.


Tässä kuva hotellimme aulasta illalla. Aula oli ulkoilmatila, joka oli katettu. Se koostui baarista ja sen taakse jäävistä sohvista ja vastaanotosta. Sohvat olivatkin varsinkin iltaisin täynnä väkeä, koska aulassa wifi oli ilmainen ja muualla maksullinen. Jos tarvitset lomasi ainakana paljon wifia, en voi silloin suositella hotelliamme. Wifi oli tosiaankin ilmainen aulassa, mutta toimi siinä vaihtelevasti. Jos taas olisit halunnut ostaa wifin, se oli todella kallis, 10 € per päivä eli kahdelta viikolta se olisi ollut 140 €!!! Tämä asia oli pieni pettymys hotellissamme.







Aamupala oli hyvä ja monipuolinen. Oli hedelmiä, kasviksia, erillaisia lämpimiä ruokia, keittoja, englantilaisen aamupalan perusjutut, leipää ja leivonnaisia. Oli "munamies", jolta sai munakkaan, paistetun tai keitetyn kananmunan. Oli kahvipiste, josta sai erillaisia kahveja, teetä ja kaakaota. Mehuja oli erilaisia ja niiden lisäksi oli banaanismoothieta. Mehua sai myös itse puristaa mandariineista ja se oli todella hyvää. Niin ja pannukakkukone on mainittava. Itse en niistä välittänyt mutta matkakumppanini niitä kehui. Voin siis suositella aamupalaa.

Tälläinen oli siis hotellimme. Hotelli oli muuten todella hyvä, mutta wifi-asia vähän harmitti. Mutta jos et tarvitse wifiä, voin lämpimästi suositella hotelliamme.

Vielä vähän aikaeroväsymys painaa. En ole koskaan mennyt niin aikaisin nukkumaan kuin viime päivinä. Eilen illallakin nukahdin jo ennen yhdeksää. Toisaalta sitten herään jo aamuyöstä kolmen neljän aikoihin ja nukun sen jälkeen todella huonosti. Olo alkaa olemaan aika väsynyt. Mutta jos se rytmi pikkuhiljaan alkaisi palautua taas tähän Suomen aikaan. Vielä kun viisi päivää jaksaa töitä, sitten saa taas levätä. Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!