1/22/2017

Lazy Sunday

Kuva Pinterest

Tänään on sananmukaisesti ollut lazy sunday. Olemme Alonson kanssa nukkuneet pitkään, syöneet rauhassa aamupalan, ulkoilleet, nukuneet päiväunet ja katsoneet leffoja. Meal preppaamisesta ei ole tietoakaan, saati siivoamisesta. Sentään pyykinpesukoneen sain äsken päälle. Päivä on mennyt myös koneella roikkuessa, olen selaillut pinterestiä, tyhjentänyt sähköpostia ja lukenut muiden blogeja pitkästä aikaan, jos saisi vaikka vähän inspiraatita omaan bloggaamiseen. Tänään oli tarkoitus kuvailla blogia varten, mutta sekin jäi, joten ensi viikko voi olla blogissa vähän hiljainen. Huominen menee töissä ja jumpassa, mutta tiistaina pääsen töistä vähän aikaisemmin, että jos silloin kuvailisi heti töiden jälkeen. Toivotaan ettei ole kauhean pilvinen päivä, jotta valoa riittäisi tarpeeksi pitkään.

Tähänkään postaukseen minulla ei ole nyt sitten tämän parempaa "kuvaa". Eilen olisi tullut hyviä kuvia, kun oli niin kaunis päivä, mutta unohdin ottaa kameran aamusta mukaan, ja koko päivä tuli oltua liikenteessä. Aamusta kävin kaupungilla ostamassa hiuksille hopeahoitoaineen. Violettisuus on nyt oikeastaan jo kadonnut ja tukkaa alkaa jo kellertämään, joten oli pakko hankkia ihan hopeahoitoaine. Tuntuu ettei hopeashampoo enään riitä. Kaupungilta suuntasin isovanhemilla käymään. Olin viime viikonloppuna kokonaan unohtanut mummon syntymäpäivän, muistin sen vasta maanantaina. Joten kävin nyt sitten syntymäpäiväkahveilla. Sieltä sitten suuntasin vanhemmilleni ja kävin heidän kanssaan Pruuvissa syömässä. S-ryhmällä oli tämän ja viime viikon aikana ravintoloissaan kympin annoksia. Kävin jo edellisenä viikonloppuna syömässä Pruuvin kympin annoksen, joka oli lohta ja lehtikaalirisottoa. Se oli todella hyvää, joten pitihän siitä vinkata vanhemmillekin ja käydä se viela uudestaan syömässä. Sitä voisi joskus koittaa tehdä kotonakin.

Ainakin on tullut tänä viikonloppuna ladattua akkuja, mikä oli kyllä tarkoituskin, koska koko ensi viikko meneekin töissä. Muuta ei paljon sitten ehdikkään tekemään. Mutta jos saisin tiistaina otettua niitä kuvia, niin sitten saisin blogiakin vähän kirjoiteltua.

Peräänkuuluttaisin vielä Heidi (Kakkoa?), joka voitti arvonnan. Olen laittanut sinulle sähköpostia asiaan liittyen, niin vastaisitko, jotta saan postitettua palkinnon sinulle. :)

Mukavaa viikkoa kaikille!


xox Susanna

 

 



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!