9/30/2016

Syyskuussa


Syyskuussa aloitin taas kaurapuuron syönnin kesän tauon jälkeen. Tällä hetkellä aamut siis aloitetaan kaurapuurolla mustikoiden ja raejuuston kanssa. 


Kesällä ostin Anttilan loppuunmyynneistä herätysvalon. Kesän aikana herätysvalosta ei ollut hyötyä, mutta syyskuun aikana aamut eivät ole enään olleet niin valoisia ja vaikutuksen on huomannut. Herääminen on ollut paljon helpompaa ja tapahtunut pehmeämmin. Kännykällä torkuttaminenkin on jäänyt pois. Suosittelen kaikille, joilla on vaikeuksia heräämisen kanssa.


Syyskuussa olen yrittänyt syödä vähän terveellisemmin. Varsinkin kalaa ja äyriäisiä on valikoitunut lautaselle useammin. Ja etten anna nyt ihan väärää kuvaa niin painotetaan sanaa yrittänyt.


Mutta on sitä tullut herkuteltuakin. Yksiksi lemppari karkeikseni ovat nousseet Haribon  Flower zourrit. Juuri sopivan makeita ja kirpeitä yhtäaikaa.


Loppukuusta olen saanut tsempattua itseni muutaman kerran salille ja lokakuussa olisi tarkoitus jatkaa. 


Ja mikä parasta syyskuussa on saatu nauttia aivan mahtavista säistä. On ollut aurinkoisia ja lämpimiä päiviä todella paljon. Näitä kiitos lisää.

Syyskuussa piti myös tehdä kotona suursiivousta ja käydä kaappien sisältöjä läpi, mutta jotenkin sitä ilmaantui vapaapäiviksi kaikkea muuta tehtävää. Katsotaan, jos lokakuussa tämä projekti etenisi vähän enemmän.

Miten teidän syyskuu on mennyt?



9/27/2016

Helsingin ostokset


Vaikken laukkua tällä kertaa saanutkaan ostettua, niin jotain kuitenkin löytyi. Useimmat ostoksistani olivat sellaisia, joita olin jo etukäteen suunnitellutkin hankkivani. Osaa ostoksistani inspiroi kirjoittamani postaus syksyn pakko saada -hankinnoista. Kuten esimerkiksi yllä olevat tyynynpäälliset bongasin H&M:n valikoimasta kyseistä postausta kirjoittaessani. Valkoiset karvatyynynpäälliset ovat ihanat ja olen suunnitellut laittavani ne jouluna sohvalle yhdessä punaisten satiinityynynpäällisten kanssa.


H&M:ltä löytyi myös heräte ostoksena karvainen avaimenperä ja hopeinen glitterkynttilä. Kynttilänkin hankin joulua silmällä pitäen. Omistan kolme hopeista kynttilänjalkaa ja ajattelin jouluksi laittaa yhdelle jalalle tämän hopeisen kynttilän ja kahdelle muulle valkoiset kynttilät. Jouluun on muuten vain 88 päivää. :)


Indiskasta löytyi tämä söpö muki, joka täytti koko vaatimukseni eli on tarpeeksi iso. Tästä on ihana hörppiä teetä pimenevinä syysiltoina.


Stockmannin herkusta lähti mukaan tämä söpö suklaarasia.


Hemtexistä kävin ostamassa marmorisen tarjottiman. Tämä olikin jo ostoslistallani Mikkelistä lähtiessäni. Yllätyksenä tuli kuinka paljon se painaa eli se on siis ihan oikeaa marmoria. Suunnitelmissa olisi sijoittaa tarjotin kylpyhuoneeseen ja asettaa sen päälle esimerkiksi tuoksukynttilä ja kauniita rasvapurkkeja.


Pitihän se muutama kosmetiikka hankintakin tehdä (en mahda kyllä itselleni mitään) ja mistäs muualtakaan kuin Helsingin Sokokselta. Ja yllätys yllätys Urban Decayn ja NYXin tuotteita. Urban Decaylta ostin jo valmiiksi uuden kappaleen kehumaani Naked Skin Concealer peiteainetta sävyssä Light warm (postaukseni peiteaineista löydät täältä) ja NYXiltä ostin taas kokeiluun voidemaisen korostuspuikon sävyssä 01 Light. Tarvitsin talveksi, kun iho on vähän kalpeampi, vähän vaaleamman ja kylmemmän rukean varjostustuotteen kasvoille. Tällä hetkellä käyttämäni tuotteet ovat aika lämpimän ruskeita ja ne eivät oikein näytä hyvältä kalpeilla kasvoilla. Lisäksi halusin tuotteen, jolla saa tehtyä hennon varjoustuksen, ja uskon, että tällä sellainen onnistuu ja että puikko on helppompi käyttää kuin puuterimaiset varjostustuotteet. Voin laittaa teille enemmän kommenttia, sitten kun olen kunnolla kokeillut tuotetta.

Täällä vieläkin painaa pieni väsymys, mutta onneksi huomenna on iltavuoro ja aamusta saa nukkua vähän pidempään. Nyt Alonson kanssa iltalenkille ja sitten katsomaan Ensitreffit alttarilla -sarjaa. Seuraavaan kertaan siis!



9/25/2016

Kolme päivää Helsingissä




Suuntasin keskiviikkona ystäväni kanssa Helsinkiin. Vietimme päivän shoppaillen ja hyvin syöden. Kävimme luonaalla Factoryssa, joka osottautui todella kivaksi paikaksi. Lisäksi sen sijainti on hyvä, Aleksanterinkadulla Aleksi 13:sta yläkerrassa. Itse söin salaatin ja voin suositella. Salaattiin sai itse valita täytteet ja hintakaan ei ollut minusta paha. Illemmalla kaupoilla kiertelyn jälkeen suuntasimme vielä Kampin Espresso Houseen kahville ennen kuin ystäväni suuntasi takaisin Mikkeliin. Espresso House on ihan lemppari kahvilani Helsingissä. Tykkään niin  niiden sisustuksesta ja tunnelmasta. Ja kaikki mitä olen syönyt ja juonut siellä ovat olleet todella hyviä. Suosittelen käymään. Ystäväni lähdettyä itse taas suuntasin toisen ystäväni luokse yöksi. Aamulla olisi aikainen herätys koulutukseen.



Torstai menikin koulutuksessa istuen. Aihe oli kylläkin minulle todella mieluinen. Kävimme läpi kauneudenhoitoa sekä kosmetiikan myyntiä ja markkinointia. Koulutuksesta tarttui myös jotain sellaista mukaan, mistä voisin kirjoitella myös täällä blogissa. Pakko oli laittaa vielä kuva meidän kahvitauon tarjoilusta. Harvemmin on koulutuksissa ollut tarjolla kakkubuffet.



Lisää ruokakuvia. Perjantaina kävin ystäväni ja työkaverini kanssa lounaalla Shanhai cowboyssa. Paikka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Paikka oli kivasti sisustettu ja ruokakin oli hyvää, mutta esimerkiksi Factorysta saisi monipuolisemman lounaan vähän halvemmalla. Mutta jos tykkäät meksikolaisesta katuruoasta, kannattaa käydä kokeilemassa. Lounaan jälkeen kiertelin vielä vähän kaupoilla ennen kuin suuntasin junaan ja takaisin Mikkeliin.
 
 
Reissuni yksi tarkoituksista oli käydä ostamassa minulle SE laukku. Kirjoittelinkin laukkuhaaveistäni täällä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Keskiviikkona minun olisi tehnyt mieli rynnätä heti Helsinkiin saavuttuamme Louis Vuittonin liikkeeseen. Maltoin kuitenkin mieleni ja kiertelimme ensiksi vähän aikaa muissa kaupoissa ja kävimme lounaalla. Lounaan jälkeen suuntasimme Louis Vuittonin liikkeeseen ja mahassani kipristeli. Liikkeessa sovittelin haluamastani laukusta kahta eri kokoa ja puntaroin kumman koon ostaisin. Päätettyäni laukun koon, myyjä katsoi koneelta, että laukkua pitäisi olla yksi kappale. Mutta sitä yhtä kappaletta ei sitten löytynyt mistään. Taas kerran kävi näin. Keväällä olin ostamassa Louis Vuittonilta toilet-laukkua ja silloinkin niitä piti liikkeessä olla yksi kappale, mutta sitäkään ei löytynyt mistään. Tää on niin mun tuuria. Myyjä arveli että laukkua saattaisi olla kuormassa tulossa, mutta sitä ei ollut ehditty vielä purkamaan. Hän ottaa puhelinnumeroni ja lupaa soittaa kun kuorma on purettu. Jatkamme kauppojen kiertelyä. En pysty keskittymään mihinkään, koska odotan vain puhelinsoittoa. Lopulta puhelin soi. Myyjä kertoo, että laukkua ei ollut kuormassakaan ja kysyy haluanko jättää varauksen laukusta. Sanon jääväni vielä miettimään asiaa. Tuntui että koko päivä meni piloille. Shoppailukaan ei enään innostanut. Hetken aikaa tilannetta ja tuuriani kiroten ja asiaa mielessä pyöriteltyäni, suuntaan liikkeeseen takaisin ja kerron haluavani jättää varauksen laukusta. Suureksi yllätyksekseni varauksesta tehdään ihan kirjallinen ja saan mukaani oranssinruskean kirjekuoren. Nyt sitten odotellaan vain tietoa, milloin laukkua saapuu taas Suomeen. Toivottavasti pian!

Reisusta palattuani olen ollut todella väsynyt. Eilen nukahdin ennen yhdeksää sohvalle leffaa katsoessani ja aamulla oli vaikeuksia heräämisessä. Lisäksi on pitänyt olla viikonloppuna töissä ja seuraavat vapaat vasta ensi viikonloppuna. Voin sanoa, että en olisi millään jaksanut konettakaan avata ja kirjoitella blogia. Mutta telkkaria katsellessa bloginkaan kirjoittaminen ei tuntunut ylitsepääsemättömältä. Rakastan muuten kaikkia laulukilpailuja, joihin voi hakea kuka vain. Tänäänkin X Factor UK tarjosi monet hyvät naurut. Onko siellä muita Idols tai X Factor faneja?

Mutta nyt Alonson kanssa ulos ja iltapuuhiin. Hyvät yöt kaikille!



9/22/2016

Shrimp Wok á la Susanna


Pari viikkoa sitten tein tälläistä katkarapuwokkia. Mielessäni oli pitkään pyörinyt ajatus tehdä jotain tämän tyyppistä ruokaa. Ja siitähän tuli ihan hyvää. Jälkikäteen kylläkin keksin reseptiin pieniä parannuksia. Paranneltua versiota en kylläkään ole ehtinyt kokeilla, vaikka teille sen nyt jaankin. Kunhan täältä Helsingistä kotiudun pitää tehdä tätä uudelleen parannuksien kera. Reseptiin minulla ei ole tarkkoja määriä, ruokaa tehdessä laitoin aineksia ihan arviolta.

Shrimp Wok á la Susanna


1,5 dl riisiä
1 pkt kypsiä jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)
oliiviöljyä
miniluumutomaatteja
punaista suippo (makeaa)paprikaa
(punainen chili)
suolaa
mustapippuria

Mittaa kattilaan 3 dl vettä ja keitä riisi pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. Itse käytin jasmiiniriisiä. Sulata ravut vesihauteessa pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. Halkaise miniluumutomaatit ja pilko paprika paloiksi. Halutessasi pilko myös chiliä makusi mukaan. Tätä ensimmäistä versiota tehdessä en käyttänyt chiliä (mikä saattoi olla ihan hyvä ajatus muistellen aikaisempaa chili-hässäkkää) mutta pieni määrä chiliä antaisi wokille mukavaa pientä tulisuutta. Seuraavan kerran, kun teen tätä meinaan laittaa mukaan myös chiliä. Kuullota minuluumutomaatin puolikkaita, paprika ja chili palasia oliiviöljyssä pannulla. Anna kasvisten hautua pannulla miedolla lämmöllä pikkaisen aikaa, jotta miniluumutomaatit vähän hajoavat. Irrota ravuista pyrstöt ennen pannulle laittamista. Itse en tätä älynnyt tehdä, joten jouduin irrottelemaan pyrstöt syödessä, ei kauhean kivaa. Laita pannu kuumemmalle ja lisää ravut pannulle kasvisten joukkoon. Paista rapuja muutama minuutti per puoli. Lisää keitetty riisi pannulle ja paista ihan hetki riisiä. Tätä ensimmäistä versiota tehdessä en tajunnut laittaa riisiä pannulle vaan laitoin riisiä suoraan lautaselle ja sen päälle kasvikset ja ravut, joten tämäkin asia tuli mieleen jälkikäteen. Paistettu riisi on vielä niin hyvää. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja niitä kannattaa laittaa reilusti. Itse olen tosi varovainen maustamaan ja jouduinkin lisäämään suolaa ja pippuria jälkikäteen.  Wokin kannattaa antaa hetki vetäytyä. Omasta mielestä se oli jopa parempaa seuraavana päivänä. 

Ei muuta kuin kokeilemaan!


9/20/2016

Fall must-haves

1 / 23 / 4 / 5 / 6 / 7 

Ajattelin koota teille kollaasit siitä, mitä haluaisin hankkia syksyksi itselle sekä kotiin. Verkkokauppojen selailu vaan on kyllä todella petollista puuhaa, koska löytyisi kaikkea ihanaa, mitä et osannut aikaisemmin kaivatakaan. Mutta silti se on todella kivaa ja mukaansa tempaavaa.

Syksi on ihana hankkia kaikkea lämmintä, niin kuin villakangastakki tai jokin ihana neule. Tällä hetkellä tykkään todella paljon harmaasta. Niiden pariksi voisin pukea mustan hatun (en ole kylläkään vielä löytänyt omaan päähäni sopivaa) ja viininpunaisen kaulahuivin. Viininpunainen kaulahuivi on roikkunut jo muutaman vuoden ostoslistalla ja ajatuksissa on ollut hankkia se Acnelta. Omistankin jo yhden Acnen Canada -huivin ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. 
 
Ostin keväällä Michael Korsin kullanvärisen rannekellon, mutta en ole pystynyt käyttämään sitä töissä, koska sen pinnoite ei kestä pöydän pintaan "hakkaamista" (jota siis tapahtuu, kun naputtelen tietokonetta), joten haluaisin hankkia nahkarannekkeisen kellon. Daniel Wellingtonin kellot roikkuvat vielä ostoslistallani (kellohaaveistani voit lukea täältä), mutta myös tämä Pilgrimin rannekello näyttää kivalta. Tykkään siinä mustan ranneekkeen ja kellotaulun yhdistelmästä ripauksella kultaa. Itse asiassa ruusukultaisena se näyttäisi vielä paremmalta. 
 
Täydellisiä buutseja/nilkkureita kultaisilla soljilla olen jo metsästänyt viime syksystä asti, mutta ihan täydellisiä ei ole tullut vielä vastaan. Kuvassa olevat ovat kylläkin ihan kivat, harmi vaan kun niistä ei löydy enään omaa kokoani. 
 
Täksi syksyksi/talveksi on minun pakko hankkia uudet nahkakäsineet. Vanhoistani on vuori ihan rikki. Edelliset ovat olleet tumman ruskeat, joten nyt olen ajatellut hankkia mustat, sopivat paremmin yhteen kaiken kanssa. Mutta en halua ihan pelkistettyjä versiota, vaan jotain pientä twistiä pitää olla, kuten esimerkiksi näissä käsineissä vetoketju.



1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7 / 8

Mitä sitten hankkisin kotiini. Syksyllä poltetaan kynttilöitä ja vietetään leppoisia koti-iltoja sohvalla peiton alla hyvää kirjaa lukien ja kuumaa teetä hörppien. Eli siis ostoslistalla on muhkeita (ja karvaisia) koristetyynyjä, lämmin torkkupeitto, paljon kynttilöitä ja lyhtyjä sekä tarpeeksi iso muki teen juontiin, ettei tarvitse olla koko ajan kuppia täyttämässä. H&M:n sivuilta löytyi yllättävän paljon kaikkea kivaa kotiin (yllä olevassa kuvassa suurin osa tuotteista on sieltä), joten suosittelen kurkkaamaan.

Huomenna suuntaankin muutamaksi päiväksi Helsinkiin. Käyn vähän kouluttautumassa, shoppailemassa ja ystävääni tapaamassa. Mukava reissu siis tulossa. Blogi ei kuitenkaa hiljene vaan ajastan teille torstaiksi yhden reseptin, jota kokeilin muutama viikko sitten. Resepti on vähän sellainen, että "Susanna kokeilee" ja jälkikäteen keksin siihen pieniä parannuksia, mutta mielestäni ruoasta tuli ihan hyvää, joten ajattelin jakaa reseptin teille. 
 
Tänä aamuna kylläkin oli sellainen tunne, että ehkä minun pitäisi pysyä keittiöstä poissa, koska aamulla löysin edellisenä iltana tekemäni evässalaatin pakkasesta. Tarkoitus oli siis illalla laittaa mustikkarasia takaisin pakkaseen, mutta olinkin laittanut salaattirasian sinne ja mustikat jääkaappiin. Tänään syötiin siis lounaaksi jäätynyttä salaattia. Not so nice! Onneksi oli kiire töihin, kun huomasin asian, niin en ehtinyt jäädä asiaa surkuttelemaan. Töissä jo asia huvitti. Välillä sattuu ja tapahtuu. :)

Viikonlopun aikana postailenkin teille sitten Helsingin reissustani. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


9/18/2016

Peiteaineet vertailussa


Olen viimeisen vuoden aikana kokeillut erilaisia peiteaineita ja ajattelin tehdä teille niistä pienen vertailun ja näyttää, miten itse niitä käytän. Yllä olevassa kuvassa ovat esillä kaikki käyttämäni peiteaineet. Vesemmalta oikealle: Urban Decay Naked Skin Concealer sävyt Fair neutral ja Light warm, NYX Concealer Wand sävy 02 Fair ja L´Oréal Paris True Match Concealer sävyssä 2 Vanilla. Alla olevassa kuvassa näet vielä miltä ne näyttävät iholla.


Eniten olen tykännyt Urban Decayn peiteaineista. Ne ovat tarpeeksi peittäviä, sävyt ovat minulle sopivia (vaaleampaa käytän talvella ja "tummempaa" kesällä) ja levitin on niissä minusta paras. Kaikissa levitin on samanlainen kuin esim. huulikiilloissa. Urban Decayssa vaan pää on pehmeä, vähän leveämpi kuin muissa ja tarpeeksi pitkä. L´Oréalin versiossa levitin on todella lyhyt ja siksi minusta vaikea käyttää. NYXin versiossa levitin on vain vähän lyhyempi kuin Urban Decayn versiossa, mutta se tuntuu kovemmalta ja siksi ei niin kivalta. NYXin peiteaine peittää hyvin, mutta sävy on vähän punertava, itseasiassa heillä kaikki vaaleat sävyt ovat vähän punertavia. L´Oréalin peiteaineessa taas on huonoin peittävyys. Yhteenvetona siis: minusta Urban Decayn peiteaine on paras, NYXin on ihan hyvä ja L´Oréalin peiteainetta en suosittele. Urban Decayn peiteaine on arvokkaampi 24,90 € kun taas NYXin on edullisempi 7,90 €. Urban Decayn ja NYXin tuotteita voit ostaa valikoiduista Sokoksista ja Sokoksen verkkokaupasta


Seuraavaksi näytän, kuinka käytän peiteaineita. Tässä olisi lähtötilanne. Kuvassa minulla on pelkästään meikkivoidetta.


Seuraavaksi sudin peiteainetta kasvoille. Valitse meikkivoidettasi vähän vaaleampi peiteaine. Itse käytin kuvassa Urban Decayn Naked Skin Concealeria sävyssä Light warm. Peitän sillä tummat silmänaluset. Välttääkseni panda-efektiä levitän sitä kolmion mallisesti silmien alle nenänpieliin asti. Käytän peiteainetta myös korostusten tekemiseen. Laitan sitä otsaan, nenän varteen, kulmaluille, amorin kaarelle, leukaan ja leukapieliin kuvan mukaisesti. Tällä hetkellä näyttää aika rajulta.




Sitten peiteaine blendataan meikkivoiteeseen. Eli kostutettua Beauty Blenderiä (myös tavallinen meikkisieni käy) käyttäen taputtelemalla tasoitan peiteaineen meikkivoiteeseen sulautuvaksi. Taputtelen peiteaineen vetämieni viivojen suuntaisesti. 


Tässä olisi lopputulos. Enään ei näytä yhtään niin rajulta. Kuvassa ei oikein kunnolla erotu korostukset. Normaalisti käytän asteen tummempaa meikkivoidetta, jolloin korostukset erottuvat paremmin.


Sitten vielä puuteria, aurinkopuuteria, kulmakynää ja -vahaa, kajaalia, luomiväriä, ripsiväriä, poskipunaa, highlighteria, huulipunaa ja meikki on valmis.

Mitä tykkäsitte tämän tyyppisestä postauksesta?
 
 

9/16/2016

Habitare



Tässä pieni kuvapläjäys Habitare-messuilta. Lähdin siis äitini kanssa viime lauantaina extempore käymään Helsingissä Habitare-messuilla. Siellähän olisi ollut kaikkea ihanaa, kuten kuvista näkyy, mutta harmi kun budjetti ei antanut myöten tehdä hankintoja (paitsi yhden joulukoristeen ostin). 

Heti ensimmäiseksi törmäsin Iskun pisteeseen, joka oli ehkä kaikkein mieleisin minulle messuilla. Oli ihania sisustusesineitä ja ihastuin ikihyviksi kuvissa näkyvään sohvaan. Olin aikaisemmin törmännyt kyseiseen sohvaan Iskun esitteessä, kylläkin eri värissä, ja tykästyin jo silloin siihen. Nyt kun näin siitä tämän vaalealla kankaalla olevan version, tuli sellainen tunne, että pakko saada toi. Olen jo jonkin aikaa miettinyt uuden sohvan hankintaa ja pähkäillyt tämän ja yhden nahkasohvan välillä. Nyt olisinkin sitten kääntymässä tämän sohvan puoleen, oli se niin ihana. Seuraava säästökohde ehkä? 

Harakka kun olen, niin kiinnitän aina huuomiota kaikkee kiiltelevään, niin kuin näihin Turun Kristallin kristallivalaisimiin. Olen aina pitänyt kristallikruunuja kalliina, mutta yllätyin kun eivät nämä nyt niin kalliita olleetkaan, kuin olin kuvitellut. Tietysti kyseessä saattoi olla messutarjous.

Esillä oli myös paljon sänkyjä ja silmäni kiinnitti huomiota kuvissa olevaan sänkyyn. Ei kylläkään ihan sovi omaan sisustukseeni, mutta todella kaunis. Valkoinen väri, koristeelliset yksityiskohdat ja tikattu sängynpääty miellyttivät minua.

Papershopilla oli myös standi messuilla. Joka oli hyvin stailattu. Papershopilta löytyy mm. söpöjä kortteja, vihkoja ja kyniä. Papershopin liikkeessä olenkin käynyt aikaisemmin ja se löytyy Helsingistä Fredrikinkatu 18:sta.

Lennolilla oli esillä upeita torkkupeittoja ja koristetyynyjä. Voisin kotiuttaa kaikki kuvassa näkyvät tuotteet, varsinkin ylhäällä oikealla olevan koristetyynyn. Harakka mikä harakka. :) Heidän verkkokauppansa löydät täältä.

Lopuksi vielä Lyhtytalon jouluinen myymälä. Täältä lähti mukaan pieni joulukoriste.
 
En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Habitare-messuilla, vaikka ajatuksissa se on ollutkin. Ehkä yllätyksenä tuli se, että miten vähän siellä loppupeleissä oli esilleasettajia. Odotin, että katseltavaa olisi ollut paljon enemmänkin. Mutta silti sieltä olisi löytynyt kaikkea kivaa kotiin. Ihastuin yhteen keittiöön, harmi vaan kun en saanut siitä kuvaa, sen edessä oli aina joku ihminen. Myöskin löysin omiin tarpesiini sopivat kylpyhuoneen kalusteet (tämän hetkinen vessani on todella epäkäytännöllinen). Esitteet on otettu talteen ja sitten joskus kun taloyhtiööni tulee putkiremontti, niin  tiedän minkälaiset kaluste valinnat teen.

Onko ruudun takana muita Habitare-messuilla käyneitä ja mitä mieltä itse olitte messuista? 



9/14/2016

Uunilohi ja sitruunachilivinaigrette


Taas olisi reseptiä jaossa. Toissa viikolla tein tälläistä uunilohta sitruunachilivinaigretilla ja uunikasviksilla ja tässä olisi nyt reseptiä siihen. Niin helppoa tehdä. Resepti on alunperin At Maria´s blogista ja olen tehnyt sitä kerran aikaisemminkin.

Uunilohi ja sitruunavinaigrette 

n. 800 g lohifileetä
merisuolaa
1 sitruuna
oliiviöljyä
1 punainen chili
tuoretta persiljaa
mustapippuria

Paloittele lohi neljään osaan. Suolaa kevyesti merisuolalla. Pilko sitruuna kuuteen osaan. Laita lohi ja sitruuna uunivuokaan. (+ Jos haluat uunikasviksia, niin sitten niitäkin. Itse käytin kesäkurpitsaa, keltaista ja punaista paprikaa sekä punasipulia. Tarkoitus oli myös laittaa kirsikkatomaattia, mutta unohdin ne.) Paista 200 asteessa grillivastuksen alla, kunnes lohi on kypsää ja ottanut väriä 
(noin 20 minuuttia). Anna lohen hieman jäähtyä. Purista kahdesta uunissa olleesta sitruunasta mehut lasiin, lisää 0,5 dl oliiviöljyä, pilkottua persiljaa, mustapippuria ja chilinpalaset. Valele lohenpalat tällä sitruunavinaigretilla. Itse nautin lohen ja uunikasvikset riisin kanssa. Vaikka reseptissä käytetään chiliä lohesta ei tullut mitenkään tulista, paitsi jos satut puraisemaan chilipalasta.

Itselle kävi vielä sellainen kommellus tehtyäni tätä lohta, että samana iltana silmääni vähän kutitti ja pikkurillin kynnellä vähän "tökin" silmäkulmaani ja sain silmääni chiliä. Vaikka olin pessyt käteni moneen kertaan, niin ilmeisesti kynnen alle oli pikkaisen vielä jäänyt chiliä. Voin sanoa, että poltti aivan helvetisti. Menin heti vessaan huuhtomaan silmääni vedellä ja tuntui, että se vaan pahenti tilannetta. Sitten luin netistä, että silmää voisi huuhtoa maidolla. Onneksi minulla kerrankin sattui olemaan pieni tölkki maitoa, joten kastelin vanulapun sillä ja haudoin silmääni. Se tuntui auttavan. Polttelua kesti noin puoli tuntia ja sitten se helpotti. Opetuksena siis, että älä hiero silmiäsi käsiteltyäsi chiliä. Kaikkea sitä pitääkin kokea.






9/12/2016

Last week

 
Viime viikon tiistaina kävin Sokoksen järjestämässä Kutsu kauneuteen Lumene -illassa Einon vintillä. Tilaisuus oli pieni pettymys. Olin jotenkin olettanut, että illassa käytäisiin läpi Lumenen meikkejä, mutta ilta koostuikin Lumenen kasvojenhoitotuotteista ja ihon kosteusmittauksista. Meikit olisivat kiinnostaneet minua enemmän ja keväällä vastaavassa Lancomen illassa käytiin enemmän meikkejä läpi. Ihon kosteusmittaukset eivät minusta sovi tämän tyyppiseen tilaisuuteen, koska oli todella tylsistyvää odottaa, kun muilta mitattiin ihonkosteutta ja sillä aikaa ei ollut  mitään muuta aktiviteettia. Ja ikävä sanoa tämäkin, mutta Lumenen esittelijä ei ollut mitenkään hyvä esiintymään ja tuntui, ettei hän oikein kunnolla hallinnut tuotteitaan. Mutta kiva kuitenkin, kun tälläisiä järjestetään ja keväällä ollut Lancome-ilta oli mielestäni onnistunut.


Sain ystävältäni myöhästyneen synttärilahjan. Aivan ihana. Itse asiassa olen himoinnut tätä korua jo alku kesästä asti, kun näin tästä ensimmäisen kerran kuvan. Koru kuuluu Kaikukorun Marokko-mallistoon. Kaikukorun koruihin pääset tutustumaan täältä. Tätä Marokko-kesäkorua ei näköjä kotisivuilta löytynytkään, mutta facebookista löydät kuvan tästä ja muista Marokko-kesäkoruista. Kumpa ensi kesä tulisi nopeasti!


Lauantaina tein äitini kanssa extempore reissun Helsinkiin Habitare-messuille. Niistä lisää enemmän myöhemmin tällä viikolla.


Sunnuntaina kuivailin ystäväni kanssa blogiin uutta kosmetiikkapostausta. Tämä tulossa syyskuun aikana blogiin. Olkaahan kuulolla.

Katsotaan, mitä tämä viikko tuo tullessaan. Mukavaa maanantaita kaikille! 


9/10/2016

Pikaiset terveiset Habitaresta


Pikaiset terveiset täältä Habitaresta. Päätettiin eilen extempore äidin kanssa, että lähdetään tänään käymään Helsingissä Habitare-messuilla. Täällä olisi kaikkea ihanaa kotiin, harmivaan kun budjetti ei anna myöten. Ensi viikolla sitten blogissa enemmän kuvia täältä messuilta. Mukavaa lauantaita kaikille! :)




9/08/2016

My dream bags


Aikaisemmin kerroin teille, että tämä syksy menee rahaa säästäessä. Yksi säästöprojektini jo loppu kesästä asti on ollut uusi laukku. Joten ajattelin esitellä teille unelmalaukkuni, jonkin näistä kotiutan tässä syksyn aikana. Se on  sellainen myöhäinen syntymäpäivälahja itselleni.

Louis Vuittonin Neverfull on ehkä vähän kliseinen ja tästä on paljon liikkeellä myös kopioversioita. Mutta itse tarvitsisin isoa laukkua, johon mahtuu paljon tavaraa ja joka on helppo ottaa mukaan matkoille esim. lentokoneeseen. Monogram-kuosilla koen sen sopivan yhteen kaikenlaisten vaatteiden kanssa. Iso miinus siitä, että laukkua ei saa kunnolla kiinni.

Givenchyn Antigona on roikkunut jo pitkään haavelistallani. Tyylikäs, tarpeeksi tilava, siinä on olkahihna, saa vetoketjulla kiinni ja olen kuullut, että nahka kestää hyvin kulutusta. Hyviä puolia siis riittää.

Celinen Belt bag sävyssä dune olisi juuri sopiva kesälaukuksi. Tyylikäs ja vähän erilainen. Kesällä tulee pukeuduttua enemmän vaaleisiin sävyihin, joten tälläinen vaalea laukku sopisi niiden kanssa paljon paremmin kuin musta. Ja tämä sävy on niin ihana.

Louis Vuittonin Eva cluchia damier ebene kuosilla aloin miettimään nyt kesän aikana. Näin mielessäni asun, johon kuuluisivat farkkusortsit sekä luonnonvalkoinen neule ja tämä laukku sopisi niin hyvin tähän asuun. Katsotaan kuinka kauan se roikkuu haavelistallani.

Chanelin Flap bag on vanhin ja kallein laukkuhaaveeni. Se on vaan niin tyylikäs ja klassinen, mutta niin  törkeen hintainen. Tätä en ole nyt ostamassa, mutta ehkä joskus. Olisi ihana kotiuttaa se joskus Pariisin matkalta.

Ysl Monogramme Kate krokotiilinnahka efekteillä ja hopeisilla yksityiskohdilla olisi sopiva laukku iltakäyttöön ja juhliin. Voisin kuvitella yhdistäväni sen pikkumustaan tai nahkatakin kanssa. Tähän laukkuun ei kyllä paljoa tavaraa mahdu, koska se on hyvin pieni, mutta kuitenkin kaikki tarvittava eli kännykkä, avaimet, kortit ja huulikiilto. :)

Loppukuusta paljastan teille, minkä näistä laukuista hankin. Mukavaa torstaita kaikille!


9/05/2016

Kaura-omenapaistos



Sain vanhemmiltani ison kassin omenoita viime viikolla. Mietin mitä niistä voisi tehdä ja mieleeni juolahti Kinuskikissan resepti omena-kaurapaistokseen. Joten viikonloppuna päätin vähän herkutella. Omaan versiooni muutin määriä. Alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Kaura-omenapaistos

100 g voita
n. 400 g omenoita 
1 rkl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 dl fariinisokeria
4 dl kaurahiutaleita

Huom: reseptin omenoiden määrässä ei ole huomioitu leikkuuvaiheessa tapahtuvaa hävikkiä.

Kuori omenat, poista omenankodat ja leikkaa isoiksi paloiksi. Itse en kuorinut omenoita, koska käytin oman puun omenoita. Paloittele omenat pieniksi kuutioiksi. Laita omenakuutiot vuokaan. Voit käyttää piirakkavuokaa tai jos omistat piirakkavuokaa vähän pienemmän vuoan, se olisi vielä sopivampi. Ripottele omenoiden päälle vaniljasokeri sekä kaneli ja sekoita lusikalla. Sulata voi kattilassa. Lisää fariinisokeri voisulan joukkoon ja sekoita. Seuraavaksi lisää kaurahiutaleet kattilaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä kauraseos vuokaan omenoiden päälle. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Laita pinnan suojaksi alumiinifolio, kun se on saanut hieman väriä. Valmista. Tarjoile vaniljakermavaahdon, -kastikkeen tai -jäätelön kanssa. Ja sitten vaan herkuttelemaan!


9/04/2016

My weekend



Viikonloppu aloitettiin brussittelemalla hyvän ystävän kanssa Nandassa. Ruoka oli taas kerran todella hyvää, kylläkin äitienpäiväbrunssi on ollut mielestäni paras. Lauantain brunssi oli enemmän lounasmainen kuin taas äitienpäivänä brunssi koostui monesta pienestä asiasta. Itse miellän brunssin juuri sellaiseksi. Kuvat ovat kännykällä otettuja, koska unohdin ottaa kameran mukaan, vaikka tarkoitus oli. Milloinkahan opin kantamaan sitä mukana. :)


Brunssin jälkeen kiertelin vähän kaupungilla ja törmäsin tähän Alexan kirjoittamaan kirjaan Suomalaisessa kirjakaupassa. Alexa on yksi lempi bloggaajistani ja on ollut tarkoituksena ostaa hänen kirjansa, vaikken enää ihan kuulukkaan ikäryhmään, jolle kirja on suunnattu. Vähän olen jo kirjaa selannut ja vaikuttaa lupaavalta. Varsinkin kirjan kuvista tykkään paljon.


Ja pitihän se eilen nauttia aivan mahtavasta säästä. Harvoin syyskuussa on vielä näin lämmin. Ensin otimme Alonson kassa aurinkoa takapihalla ja sitten vielä ystävän kassa lenkille. Alonsolle meinasi vain väsy iskeä lenkin aikana.


 
Illalla vielä kaura-omenapaistoksella ja jäätelöllä herkuttelua yhdessä Bradleyn kanssa. Leffa ei ollut kummoinen, mutta Bradley <3 . 



Tänään on ollut veto ihan poissa ja kauhea laiskotus päällä. Tänään oli tarkoitus suursiivota keittiö ja käydä keittiökaappit läpi, mutta olemme Alonson kanssa vain makailleet ja katsoneet Youtubesta videoita. Kunnon sadepäivä meininki. Ehkä se on hyvä välillä pitää tälläisiäkin päiviä. Siivotaan keittiö sitten ensi viikonloppuna.

Miten teidän viikonloppu on mennyt?