Pääsiäinen meni kauhean nopeasti ohi. Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin pyhien aikana tuli käytyä leffassa ja vähän juhlimassa. Alonso oli lauantai-illasta sunnuntaihin yökylässä vannhemmillani, joten suuntasin itsekin sinne eilen. Minun piti kirjoitella teille jo eilen, mutta lauanatain jäljiltä oli veto niin poissa, ei tullut edes konetta avattua.
Tänään nukuimme pitkään Alonson kanssa ja aloitimme päivän brunssilla, jonka järjestin ystävälleni ja hänen miehelleen. Tarjolla oli lohimoussella täytettyjä croisantteja, kreikkalaista jogurttia, mysliä, marjoja, hedelmiä ja suklaata. Tarvitsin vähän apua tietokoneeni ja blogini kanssa, joten brunssi oli hyvä veruke saada vähän apua ystäväni mieheltä näihin ongelmiin. Nyt on ongelmat ratkaistu ja pääsen taas eteenpäin blogini kanssa.
Torstaina käydessäni Prismassa olivat sieltä pettymyksekseni Kinder-suklaamunat loppuneet. Jokaisena pääsiäisenä pitää ainakin yksi Kinder-suklaamuna syödä. Onneksi löysin lauantaina näitä vielä S-marketin alahyllyltä. Mielestäni ne ovat parhaimpia suklaamunia ja niihin liityy paljon muistoja lapsuudesta. Kuinka moni muistaa ne kilpikonnat tai leijonat, joita keräiltiin? Niille rakenneltiin sitten koulussa pulpetteihin koteja.
Aurinkokin lämmitti tänään ihanasti. Kävimme Alonson kanssa pitkällä lenkillä. Tarkoitus oli mennä jäälle juoksentelemaan, mutta siellä näytti olevan vettä, joten se sitten jäi. Jouksentelimme sitten lenkin päätteeksi Tuomikirkon pihalla. Yritin sammalla ottaa Alonsosta kuvia, mutta se oli todella vaikeata. Herra ei nimittäin millään katso kameraan. Kääntää aina päätään toiseen suuntaan kun lähestyn kameran kanssa. On kuulemma emäntäänsä tullut. :)
Miten teidän pääsiäinen meni?