9/30/2016

Syyskuussa


Syyskuussa aloitin taas kaurapuuron syönnin kesän tauon jälkeen. Tällä hetkellä aamut siis aloitetaan kaurapuurolla mustikoiden ja raejuuston kanssa. 


Kesällä ostin Anttilan loppuunmyynneistä herätysvalon. Kesän aikana herätysvalosta ei ollut hyötyä, mutta syyskuun aikana aamut eivät ole enään olleet niin valoisia ja vaikutuksen on huomannut. Herääminen on ollut paljon helpompaa ja tapahtunut pehmeämmin. Kännykällä torkuttaminenkin on jäänyt pois. Suosittelen kaikille, joilla on vaikeuksia heräämisen kanssa.


Syyskuussa olen yrittänyt syödä vähän terveellisemmin. Varsinkin kalaa ja äyriäisiä on valikoitunut lautaselle useammin. Ja etten anna nyt ihan väärää kuvaa niin painotetaan sanaa yrittänyt.


Mutta on sitä tullut herkuteltuakin. Yksiksi lemppari karkeikseni ovat nousseet Haribon  Flower zourrit. Juuri sopivan makeita ja kirpeitä yhtäaikaa.


Loppukuusta olen saanut tsempattua itseni muutaman kerran salille ja lokakuussa olisi tarkoitus jatkaa. 


Ja mikä parasta syyskuussa on saatu nauttia aivan mahtavista säistä. On ollut aurinkoisia ja lämpimiä päiviä todella paljon. Näitä kiitos lisää.

Syyskuussa piti myös tehdä kotona suursiivousta ja käydä kaappien sisältöjä läpi, mutta jotenkin sitä ilmaantui vapaapäiviksi kaikkea muuta tehtävää. Katsotaan, jos lokakuussa tämä projekti etenisi vähän enemmän.

Miten teidän syyskuu on mennyt?



9/27/2016

Helsingin ostokset


Vaikken laukkua tällä kertaa saanutkaan ostettua, niin jotain kuitenkin löytyi. Useimmat ostoksistani olivat sellaisia, joita olin jo etukäteen suunnitellutkin hankkivani. Osaa ostoksistani inspiroi kirjoittamani postaus syksyn pakko saada -hankinnoista. Kuten esimerkiksi yllä olevat tyynynpäälliset bongasin H&M:n valikoimasta kyseistä postausta kirjoittaessani. Valkoiset karvatyynynpäälliset ovat ihanat ja olen suunnitellut laittavani ne jouluna sohvalle yhdessä punaisten satiinityynynpäällisten kanssa.


H&M:ltä löytyi myös heräte ostoksena karvainen avaimenperä ja hopeinen glitterkynttilä. Kynttilänkin hankin joulua silmällä pitäen. Omistan kolme hopeista kynttilänjalkaa ja ajattelin jouluksi laittaa yhdelle jalalle tämän hopeisen kynttilän ja kahdelle muulle valkoiset kynttilät. Jouluun on muuten vain 88 päivää. :)


Indiskasta löytyi tämä söpö muki, joka täytti koko vaatimukseni eli on tarpeeksi iso. Tästä on ihana hörppiä teetä pimenevinä syysiltoina.


Stockmannin herkusta lähti mukaan tämä söpö suklaarasia.


Hemtexistä kävin ostamassa marmorisen tarjottiman. Tämä olikin jo ostoslistallani Mikkelistä lähtiessäni. Yllätyksenä tuli kuinka paljon se painaa eli se on siis ihan oikeaa marmoria. Suunnitelmissa olisi sijoittaa tarjotin kylpyhuoneeseen ja asettaa sen päälle esimerkiksi tuoksukynttilä ja kauniita rasvapurkkeja.


Pitihän se muutama kosmetiikka hankintakin tehdä (en mahda kyllä itselleni mitään) ja mistäs muualtakaan kuin Helsingin Sokokselta. Ja yllätys yllätys Urban Decayn ja NYXin tuotteita. Urban Decaylta ostin jo valmiiksi uuden kappaleen kehumaani Naked Skin Concealer peiteainetta sävyssä Light warm (postaukseni peiteaineista löydät täältä) ja NYXiltä ostin taas kokeiluun voidemaisen korostuspuikon sävyssä 01 Light. Tarvitsin talveksi, kun iho on vähän kalpeampi, vähän vaaleamman ja kylmemmän rukean varjostustuotteen kasvoille. Tällä hetkellä käyttämäni tuotteet ovat aika lämpimän ruskeita ja ne eivät oikein näytä hyvältä kalpeilla kasvoilla. Lisäksi halusin tuotteen, jolla saa tehtyä hennon varjoustuksen, ja uskon, että tällä sellainen onnistuu ja että puikko on helppompi käyttää kuin puuterimaiset varjostustuotteet. Voin laittaa teille enemmän kommenttia, sitten kun olen kunnolla kokeillut tuotetta.

Täällä vieläkin painaa pieni väsymys, mutta onneksi huomenna on iltavuoro ja aamusta saa nukkua vähän pidempään. Nyt Alonson kanssa iltalenkille ja sitten katsomaan Ensitreffit alttarilla -sarjaa. Seuraavaan kertaan siis!



9/25/2016

Kolme päivää Helsingissä




Suuntasin keskiviikkona ystäväni kanssa Helsinkiin. Vietimme päivän shoppaillen ja hyvin syöden. Kävimme luonaalla Factoryssa, joka osottautui todella kivaksi paikaksi. Lisäksi sen sijainti on hyvä, Aleksanterinkadulla Aleksi 13:sta yläkerrassa. Itse söin salaatin ja voin suositella. Salaattiin sai itse valita täytteet ja hintakaan ei ollut minusta paha. Illemmalla kaupoilla kiertelyn jälkeen suuntasimme vielä Kampin Espresso Houseen kahville ennen kuin ystäväni suuntasi takaisin Mikkeliin. Espresso House on ihan lemppari kahvilani Helsingissä. Tykkään niin  niiden sisustuksesta ja tunnelmasta. Ja kaikki mitä olen syönyt ja juonut siellä ovat olleet todella hyviä. Suosittelen käymään. Ystäväni lähdettyä itse taas suuntasin toisen ystäväni luokse yöksi. Aamulla olisi aikainen herätys koulutukseen.



Torstai menikin koulutuksessa istuen. Aihe oli kylläkin minulle todella mieluinen. Kävimme läpi kauneudenhoitoa sekä kosmetiikan myyntiä ja markkinointia. Koulutuksesta tarttui myös jotain sellaista mukaan, mistä voisin kirjoitella myös täällä blogissa. Pakko oli laittaa vielä kuva meidän kahvitauon tarjoilusta. Harvemmin on koulutuksissa ollut tarjolla kakkubuffet.



Lisää ruokakuvia. Perjantaina kävin ystäväni ja työkaverini kanssa lounaalla Shanhai cowboyssa. Paikka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Paikka oli kivasti sisustettu ja ruokakin oli hyvää, mutta esimerkiksi Factorysta saisi monipuolisemman lounaan vähän halvemmalla. Mutta jos tykkäät meksikolaisesta katuruoasta, kannattaa käydä kokeilemassa. Lounaan jälkeen kiertelin vielä vähän kaupoilla ennen kuin suuntasin junaan ja takaisin Mikkeliin.
 
 
Reissuni yksi tarkoituksista oli käydä ostamassa minulle SE laukku. Kirjoittelinkin laukkuhaaveistäni täällä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Keskiviikkona minun olisi tehnyt mieli rynnätä heti Helsinkiin saavuttuamme Louis Vuittonin liikkeeseen. Maltoin kuitenkin mieleni ja kiertelimme ensiksi vähän aikaa muissa kaupoissa ja kävimme lounaalla. Lounaan jälkeen suuntasimme Louis Vuittonin liikkeeseen ja mahassani kipristeli. Liikkeessa sovittelin haluamastani laukusta kahta eri kokoa ja puntaroin kumman koon ostaisin. Päätettyäni laukun koon, myyjä katsoi koneelta, että laukkua pitäisi olla yksi kappale. Mutta sitä yhtä kappaletta ei sitten löytynyt mistään. Taas kerran kävi näin. Keväällä olin ostamassa Louis Vuittonilta toilet-laukkua ja silloinkin niitä piti liikkeessä olla yksi kappale, mutta sitäkään ei löytynyt mistään. Tää on niin mun tuuria. Myyjä arveli että laukkua saattaisi olla kuormassa tulossa, mutta sitä ei ollut ehditty vielä purkamaan. Hän ottaa puhelinnumeroni ja lupaa soittaa kun kuorma on purettu. Jatkamme kauppojen kiertelyä. En pysty keskittymään mihinkään, koska odotan vain puhelinsoittoa. Lopulta puhelin soi. Myyjä kertoo, että laukkua ei ollut kuormassakaan ja kysyy haluanko jättää varauksen laukusta. Sanon jääväni vielä miettimään asiaa. Tuntui että koko päivä meni piloille. Shoppailukaan ei enään innostanut. Hetken aikaa tilannetta ja tuuriani kiroten ja asiaa mielessä pyöriteltyäni, suuntaan liikkeeseen takaisin ja kerron haluavani jättää varauksen laukusta. Suureksi yllätyksekseni varauksesta tehdään ihan kirjallinen ja saan mukaani oranssinruskean kirjekuoren. Nyt sitten odotellaan vain tietoa, milloin laukkua saapuu taas Suomeen. Toivottavasti pian!

Reisusta palattuani olen ollut todella väsynyt. Eilen nukahdin ennen yhdeksää sohvalle leffaa katsoessani ja aamulla oli vaikeuksia heräämisessä. Lisäksi on pitänyt olla viikonloppuna töissä ja seuraavat vapaat vasta ensi viikonloppuna. Voin sanoa, että en olisi millään jaksanut konettakaan avata ja kirjoitella blogia. Mutta telkkaria katsellessa bloginkaan kirjoittaminen ei tuntunut ylitsepääsemättömältä. Rakastan muuten kaikkia laulukilpailuja, joihin voi hakea kuka vain. Tänäänkin X Factor UK tarjosi monet hyvät naurut. Onko siellä muita Idols tai X Factor faneja?

Mutta nyt Alonson kanssa ulos ja iltapuuhiin. Hyvät yöt kaikille!



9/22/2016

Shrimp Wok á la Susanna


Pari viikkoa sitten tein tälläistä katkarapuwokkia. Mielessäni oli pitkään pyörinyt ajatus tehdä jotain tämän tyyppistä ruokaa. Ja siitähän tuli ihan hyvää. Jälkikäteen kylläkin keksin reseptiin pieniä parannuksia. Paranneltua versiota en kylläkään ole ehtinyt kokeilla, vaikka teille sen nyt jaankin. Kunhan täältä Helsingistä kotiudun pitää tehdä tätä uudelleen parannuksien kera. Reseptiin minulla ei ole tarkkoja määriä, ruokaa tehdessä laitoin aineksia ihan arviolta.

Shrimp Wok á la Susanna


1,5 dl riisiä
1 pkt kypsiä jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)
oliiviöljyä
miniluumutomaatteja
punaista suippo (makeaa)paprikaa
(punainen chili)
suolaa
mustapippuria

Mittaa kattilaan 3 dl vettä ja keitä riisi pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. Itse käytin jasmiiniriisiä. Sulata ravut vesihauteessa pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. Halkaise miniluumutomaatit ja pilko paprika paloiksi. Halutessasi pilko myös chiliä makusi mukaan. Tätä ensimmäistä versiota tehdessä en käyttänyt chiliä (mikä saattoi olla ihan hyvä ajatus muistellen aikaisempaa chili-hässäkkää) mutta pieni määrä chiliä antaisi wokille mukavaa pientä tulisuutta. Seuraavan kerran, kun teen tätä meinaan laittaa mukaan myös chiliä. Kuullota minuluumutomaatin puolikkaita, paprika ja chili palasia oliiviöljyssä pannulla. Anna kasvisten hautua pannulla miedolla lämmöllä pikkaisen aikaa, jotta miniluumutomaatit vähän hajoavat. Irrota ravuista pyrstöt ennen pannulle laittamista. Itse en tätä älynnyt tehdä, joten jouduin irrottelemaan pyrstöt syödessä, ei kauhean kivaa. Laita pannu kuumemmalle ja lisää ravut pannulle kasvisten joukkoon. Paista rapuja muutama minuutti per puoli. Lisää keitetty riisi pannulle ja paista ihan hetki riisiä. Tätä ensimmäistä versiota tehdessä en tajunnut laittaa riisiä pannulle vaan laitoin riisiä suoraan lautaselle ja sen päälle kasvikset ja ravut, joten tämäkin asia tuli mieleen jälkikäteen. Paistettu riisi on vielä niin hyvää. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja niitä kannattaa laittaa reilusti. Itse olen tosi varovainen maustamaan ja jouduinkin lisäämään suolaa ja pippuria jälkikäteen.  Wokin kannattaa antaa hetki vetäytyä. Omasta mielestä se oli jopa parempaa seuraavana päivänä. 

Ei muuta kuin kokeilemaan!