1/29/2018

Tammikuun kuulumisia ja unelmakartta


Tämä vuosi ei alkanut ihan niin kuin olin suunnitellut. Tarkoituksena oli uuden vuoden päivänä aloittaa vuosi pirteänä, siivota, ulkoilla ja korjata joulukoristeet pois. Mutta toisin kävi. Uuden vuoden aatto oli Alonson kanssa aivan kamala. Parka pelkäsi koko illan ja yön raketteja. Joku idiootti päätti vielä neljän aikaan yöllä ampua raketteja, joten pääsimme nukkumaan ehkä vasta viiden aikoihin. Sitten muutama tunti unta nassuun ja Alonsoa käyttämään ulkona. Uuden vuoden päivä menikin sitten torkkuessa, se pirteydestä, enkä saanut mitään aikaiseksi. Unirytmihän siinä myös kääntyi. Seuraavat kaksi viikkoa meni toipuessa siitä kaikesta stressistä ja univajeesta.

Seuraavaksi oli viisauden hampaan poistoleikkaus. Hampaanpoisto nostaa minulle aina pienen lämmön, joten tuntui, että sekin vei kaikki mehut pois.

Joten blogi on ollut taas hiljainen. Mutta tänään minulla alkoi talviloma ja on ainakin aikaa kirjoitella blogia. :) Suuria suunnitelmia ei lomalle ole, aion nähdä ystäviä, nukkua pitkään ja ulkoilla Alonson kanssa mahdollisimman paljon. Lisäksi tänä aamuna suuntaan kampaajalle. Vieläkään en tiedä, mitä haluan tehdä hiuksille eli katsotaan millaisten hiuksien kanssa poistun kampaajalta.

Unelmakartasta sen verran, että minun on jo pitkään pitänyt tehdä sellainen. Ja itseasiassa olin ajatellut, että tekisin sen uuden vuoden päivänä, mutta asiat meni toisin niin kuin aikaisemmin kerroin. Viikonloppuna päätin vihdoinkin sen tehdä. Oli kiva päästä askartelemaan pitkästä aikaa. Yllätyin kylläkin siitä, että miten vaikea oli löytää mieleisiä kuvia lehdistä. Joten joitakin kuva tulostelin netistä. Loppupeleissä siitä tuli unelma-/motivaatiokartta. Nyt pitää vain miettiä mihin sen sijoitan.

Unelmakartat vaikuttavat olevan tällä hetkellä todella suosittuja. Onko kukaan muu tehnyt sellaista?

Sellaista tällä kertaa. Yritän tällä viikolla kirjoitella useamman kerran. Pysykää kuulolla. Mutta nyt pitää suunnata kampaajalle. :)

Mukavaa maanantaita kaikille!



12/31/2017

Hyvää Uutta Vuotta


Joulu meni todella nopeasti, varsinkin kun oli aaton ja tapanin töissä. Samoin myös välipäivät. Viikonloppu onkin sitten ollut vapaa. Eilen kävin vähän kiertelemässä alennusmyyntejä. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta silti sitä jotain tarttui mukaan. Koko loppuvuosi alkaen Blackfridaysta onkin ollut yhtä rahan tuhlausta, ihan kauhistuttaa. Pitää joku kerta esitellä teille mitä kaikkea on tullut hankittua. Ensi vuonna tämän shopaholicin pitää rauhoittua ja tarkoitus olisi säästää. Katsotaan kuinka käy.

Uuden vuoden juhlinnat ovat omalta osaltani olleet jo vuosien ajan ohi Alonson takia. Tämä päivä ollaankin valmistauduttu kuudelta alkavaan paukkeeseen. Vielä olisi viimeinen lenkitys viiden jälkeen edessä. Loppu illan suunnitelma onkin sitten katsoa elokuvia äänet täysillä. 
Viime uusi vuosi oli niin kauhea Alonsolle, joten täksi uudeksi vuodeksi hankin meille lääkkeen paukkuarkuuteen. Nyt vaan toivon, että se toimii.

Niin se olisi sitten tämäkin vuosi ohi. Paljoakaan ei ole tässä vuodessa muisteltavaa, mutta innolla odotan jo tulevaa vuotta. Uuden vuoden lupausten suhteen tämä kuvaa aika hyvin ajatuksiani: My goal for 2018 is to accomplish the goals of 2017 which I should have done by 2016 because I promised them in 2015 and planned them in 2014. Eli ei uusia uuden vuoden lupauksia. :D

Ehkä voisin kuitenkin kirjoitella blogia enemmän ensi vuonna kuin tänä vuonna (vain 17 kertaa!!!). Olkoon se vaikka uuden vuoden lupaukseni! :)


Hyvää Uutta Vuotta 2018!




12/23/2017

Hyvää joulua kaikille


Koko syksy ja nyt joulukuu ovat menneet niin nopeasti. Blogi on koko ajan ollut ajatuksissa ja aina välillä olen saanut kyselyjä, milloin seuraavan kerran kirjoittelen. Totta puhuakseni olen koko syksyn ollut todella väsynyt ja energiaa ei ole riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Nyt joulukuussa oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja saada asioita tehtyä. Kaikki aloitettiin kodin suur/joulusiivouksesta, joka todellakin nosti mielialaa. Sen jälkeen olenkin vain tunnelmoinut joulua. On tullut katsottua Netflixin kaikki joululeffat ja juotua monta litraa kaakaota vaahtokarkeilla, niin hyvää!



Tällä viikolla tartuin pitkästä aikaa kameraan ja kuvailin niin Alonsoa kuin jouluista kotiakin. Alonso sai jo etukäteen joululahjansakin, kun sitä tarvittiin rekvisiitaksi kuviin. Sisustus kuvat eivät mielestäni onnistuneet valon puutteen takia (odotan jo niin kevättä) ja vähän alkoi harmittamaan, etten tilannut Blackfridayna uutta objektiivia. Nykyiset objektiivini eivät oikein sovellu sisustus kuvailuun. 

Aloitin "joululoman" perjantaina ja on ollut todella mukavat kaksi päivää. Perjantaina sain nukkua pitkään, mitä odotin koko viikon. Muuten perjantai menikin kyläillessä. Päivällä Alonso pääsi leikkimään parhaan kaverinsa luokse ja illalla vielä vierailimme kummitätini luona. Tänään taas kävin kaupungilla kiertelemässä. Ja oli pakko käydä ostamassa jouluksi Siiskosen kauraleipä. Kauraleivän ja kinkun yhdistelmää ei voita mikään. Tein vielä viimeiset siivuokset ja nyt katson Paluu tulevaisuuteen III:sta. Vielä pitää keittää riisipuuro aamua varten. Haluan nukkua aamulla mahdollisimman pitkään, ennen kuin pitää suunnata töihin. Aatto ja tapaninpäivä menevätkin töissä, mutta se ei oikeastaan harmita, koska oli paljon mukavampaa olla nämä kaksi päivää vapaalla.



Toivotankin kaikille tämän kuvan myötä 
Rauhallista Joulua!


xo Susanna



9/05/2017

Pitkästä aikaa taas täällä


Niin se taas pari kuukautta vierähti hetkessä ohi ja blogia ei tullut päiviteltyä, vaikka kesäloman aluksi toisin päätinkin. Minun oli alunperin tarkoitus kirjoitella teille lomakuulumisia loman lopussa heinäkuun puolessa välissä, mutta töihin paluu olikin normaalia rankempi, joten se vei kaiken ylimääräisen energian. Kun töissä taas helpotti elokuun alussa, piti minun silloinkin teille kirjoitella, mutta sekin jäi. Muutama viikko sitten sain kirjoitettua jo valmiin julkaisun, mutta en halunnut julkaista sitä heti, koska mielestäni se vaati viilausta ja lopulta sekin jäi julkaisematta. Tänään pyyhin vanhan luonnoksen poissa, koska se ei jotenkin tuntunut enää  ajankohtaiselta ja aloitin puhtaalta pöydältä. :)

Ihan kummoisia ei ole tässä parissa kuukaudessa tapahtunut, vain normaalia arkea. Seuraavassa julkaisussa varmaan palaan vielä heinäkuuhun, koska sieltä minulla paljon kuvia. Mutta sitten palataan tähän päivään ja alkavaan syksyyn. Elokuusta ei nimittäin oikein ole mitään kerrottavaa eikä silloin tullut kuvailtuakaan. Syksyn aikana luvassa on uutta kosmetiikkaa, laukun hankintaa, asiaa kulmista sekä uusia reseptejä. Muutama resepti on pyörinyt mielessä ja niitä pitää päästä kokeilemaan. :)

Minulla alkoi tänään parin päivän vapaat ja suuntaankin tästä kynsihuoltoon sekä ystävän kanssa lounaalle. Mukavaa tiistaita ja alkavaa syksyä kaikille! xx